Kerrankin täytyy olla samaa mieltä uutisten kanssa. Suomi on tutkimuksen mukaan maailman paras maa olla äiti. Amerikkalainen serkkuni sai pojan joulun alla ja viime viikolla hänen äitinsä kertoi serkkuni palanneen töihin opettajaksi. Mutta heillä on tosi ihana lastenhoitaja kuulemma. Amerikkalainen äitiysloma kestää nelisen kuukautta. Minua melkein nolotti kertoa, kuinka pitkään saan olla kotona kunnollista korvausta vastaan.
Olen miettinyt näin äitienpäivän alla, että olen kyllä parempi äiti kuin vaimo. Kaikki energiani ja mielenkiintoni kohdistuu prinsessa Paukkumaissiin. Minun täytyy tehdä asialle jotain. Uskoisin, että rakkaus lapseen on asemoitavissa myös kiinnostukseksi puolisoon. Paras lahja, mitä voin antaa lapselleni, on varmistaa, että pysymme ydinperheenä. Uusperhelaskurini näyttää reilua viittä jäljelläolevaa vuotta enkä aio saada siihen lisää aikaa.
Ihan mahtavaa, sain vauvan nukahtamaan kehtoon vieressäni työhuoneessa. Hän nukahtaa yleensä vain syliin. 1800-luvulta oleva kehto teki tehtävänsä ja rinsrenssa nukkuu vaaleanpunaisia unia peittokasan keskellä. Vauva on saanut lahjaksi ihan mielettömän hienoja peittoja ja huopia. Käsintehtyjä tilkkutöitä, neljä erilaista. Virkatun vauvapeiton kummitädiltä jo sairaalaan. Silkinpehmeitä amerikkalaisia babyblanketeja. Ei ihme, että hän nukkuu kuin poutapilvessä. Paras unilaulu hänelle on viime aikoina ollut Amazing Grace. Toinen toimiva on Oon äiti pieni lintu vain, mutta muistan siitä harmillisen vähän sanoja. Alkuun aloin aina itkeä, kun lauloin sitä. Se muistuttaa kaikista lapsettomista vuosista ja siitä, kuinka varma olin, etten koskaan saa nukuttaa omaa lastani. Nuku nuku nurmilintu ei toimi ollenkaan, tyttö alkaa nauraa ääneen. Hän ei ilmeisesti ole mikään västäräkki eikä väsy käskystä.
Viikonloppu oli aika ihmeellinen siitäkin, että katsoimme pitkästä aikaa elokuvia ja luin kirjan. Molemmat ovat lempipuuhaani. Katsoimme 100-vuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi ja Leijonasydän-elokuvat. Perjantaina sain tilaamaani Taivaslaulu-kirjan ja luin sen siltä istumalta. Pauliina Rauhala kirjoittaa tosi kauniisti.
"Kun katson lapseni kasvua, voin kuulla kohinaa. Vaikka lapsi on minussa kiinni, kuin pahka koivussa, en voi olla tuntematta ylpeyttä: koivunmahlani kasvattaa hänet vahvaksi ja terveeksi. Minun diplomityöni on tehty, kun läpikuultavista sormista tulee pulleita herneenpalkoja ja ohuet linnunjalat muuttuvat leivinliinan alla kohonneiksi vehnäpitkoiksi. Minun väitöskirjani on valmis, kun imukuppisuu herahtaa hampaattomaan nauruun ja silmiin syttyvät auringonkukat. Ja kun rakastava katseeni on ympäröinyt pienen ihmisen niin kokonaiseksi, ettei hän ikinä täysin katoa, minä niiaan ja kumarran ja Jumala taputtaa taivaassa. "
Uusperhelaskuri? Viisi vuotta jäljellä? En ymmärrä.
VastaaPoistaSulla on viisikuinen vauva, kyl se mun mielestä vähän niinkuin kuuluukin mennä miehen edelle, miestä unohtamatta. On se parempi olla vauvan lumoissa kuin voihkia vaan sitä et "ennen ehdin miehen kanssa sitä ja tätä ja nyt se on menetetty". Tasaantuu tuo kyllä.
Ja onko mikään ihanampaa kuin olla vauvaperheen äiti ja isä ja lumoutua siitä kun katsoo kuinka ihastunut toinen on siihen vauvaan.
P, jos minut herätetään keskellä yötä ja kysytään, kauanko on aikaa siihen, että nuorempi miehen teini-ikäisistä on täysi-ikäinen, niin vastaus tulee päivälleen ja kuin apteekin hyllyltä. Sellainen laskuri mun päässä pyörii. Kyllähän me tullaan aina olemaan uusperhe, johon laajennettuna kuuluvat miehen lasten lisäksi näiden äidit, isäpuolet, isovanhemmat ja sisarukset, enemmän tai vähemmän. Mutta odotan sitä, että eletään arkea pelkästään ydinperheenä eikä kesäloma- tai joulusuunnitelmista tarvitse neuvotella (lue:riidellä) kevättalvesta asti. Että toinen vanhempi kotona rakastaa sitä yhteistä lasta yhtä höpönä kuin itsekin, se on asia joka on auennut juuri tuosta tunteesta minkä kuvasit. Että voi koko sydämestä rakastaa samaa lasta.
VastaaPoistaJa joo, kyllä se varmaan tasaantuu ja palaan taas upeaksi lohikäärmevaimoksi. Joskus. Ehkä.