Mies teki koko päivän tänään puuhommia isänsä kanssa, he saivat valtavasti aikaiseksi. Mies on ollut siis isyyslomalla tämän viikon. Muina päivinä se on helpottanut minun arkeani, mutta tänään olin tosi tiiviisti typyn kanssa. Koska yritän vielä jatkaa täysimetyksellä, imetystahti on tiuha. Liekani on maksimissaan parin tunnin mittainen, yleensä reilu tunti. Illalla pääsin hetkeksi ulos, lopultakin istuttamaan eilen ostamiani orvokkeja. Kiireellä tietysti, niin että multakokkareita leviää joka paikkaan. Hetkeksi tuli ahdistus siitä, että on niin kiinni. Ettei saa edes rauhassa istuttaa orvokkeja.
Olen ihmetellyt sitä, kuinka hyvin olen kestänyt tämän täydellisen vapauden menetyksen. Olen ollut tosi tiiviisti lapsen kanssa, pisimmillään pari tuntia pois hänen luotaan. Symbioosi on ollut maksimaalinen. Ohimenevä ahdistus tuntui oikeastaan hyvältä, normaalilta. Ehkä omalta osaltani pystyn päästämään myös vähän irti tytöstä jossain kohti, ottamaan omaa tilaa ja antamaan sitä hänelle. On ollut helpottavaa, ettei minulla ole ollut suurta tarvetta omille menoille ja että ystäväni ovat halunneet tavata myös prinsessa Paukkumaissia. Tai ainakin suostuneet tapaamaan.
En halua sanoa ääneen, että odotan imetyksen päättymistä, sillä se tuntuu minusta myös hieman haikealta ajatukselta. Mutta sanon, että joskus vielä tulee aika, jolloin ehdin tehdä vähän pitempään pihatöitä joko yksin tai tytön kanssa. Vielä tulee päivä, jolloin palaan kuoroon ja jatkan juoksemista. Tulee aika, jolloin en enää ole korvaamaton.
Ehtii, ehtii. Silti itse tänäänkin tuskastuin, kun ei koskaan (se on kyl vale) ehdi tehdä mitään rauhassa. Aina joku kysymässä ja pyytämässä jajaja... No, oma stressitaso on tällä hetkellä jossain, en tiedä missä.
VastaaPoistaPieta