sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kolmen euron kampaus ja muuta kummallista

Tuntuu kuin olisi ollut pitkällä lomalla ja jo kaipaa arkea. Kaipaan ainakin paluuta sokerittomaan ja herkuttomaan väliaikaan ennen seuraavia juhlia, siis jo ensi viikonloppuna. Minä en näemmä kykene minkäänlaiseen kohtuuteen; herkkujen puputus on ihan jatkuvaa, kun sille tielle lähtee.

Veljentytön appivanhemmat ja heidän tyttärensä avomiehensä kanssa olivat siis eilen brunssilla. Sitä ennen kävin pikaisesti naapurissa kampaajalla siistimässä otsahiukseni. Kampaaja on ihana ja taitava, ja meillä on samanlainen huumori, mikä ei tällä seudulla ole ihan tavallista. Hän on lisäksi tosi edullinen, siistimisoperaatio kustansi kokonaiset kolme euroa.

Vaikka veljentytön avomiehen perheellä ei ole minulle suurta merkitystä, jostain syystä jännitin heidän tuloaan kovasti. He vaikuttivat pitävän kodistamme, kehuivat ruokia ja leivonnaisia, juttelivat mukavia. Meillä oli oikeasti ihan hauskaa. Mysteeri ei silti selvinnyt minulle, mitä he meissä näkevät? Toistan siis edelleen, en ole kuullut koskaan heidän pitävän kenestäkään. Me emme ole valtavan koulutettuja, emme erityisen varakkaita, emme edes laihoja tai häikäisevän kauniita ihmisiä. Olemme kovin keski-ikäisiä, keskinkertaisia ja keskiluokkaisia. Minun lapsuudenperheeni ei ole mitenkään hyvämaineinen, johtuen kummallisesta äidistäni, ja sen he tietysti tietävät. Vaikka kuinka olin epäluuloinen ja mietin heidän motiivejaan, he vain vaikuttivat olevan ystävällisiä ja viihtyvän meillä.

Laitoin tosin tänään veljentytölle viestiä aiheesta. Ehkä hän tietää heidän todelliset ajatuksensa tai mikäli he olivat vilpittömiä, syyn siihen. Mistä syystä me kelpaisimme heidän tarkan seulansa läpi? Että voi joku ajatus vaivata.

2 kommenttia:

  1. Aika kiehtovaa. Nyt muakin vaivaa toi juttu. Onko ne tosiaan sellaisia, ettei kenestäkään tykkää? En osaa kuvitella sellaista. Olis varmaan rankkaa olla, jos kukaan ei kelpaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veljentytöllä oli kaksi rinnakkaista teoriaa aiheesta. Ensimmäinen, naivistisempi oli se, että tykkäävät meistä koska ollaan mukavia. Toinen teoria oli, että asia liittyy koulutukseen sitten kuitenkin. Ehkä he eivät tunne paljon väitelleitä ihmisiä, kun heille kelpaa ihan tavalliset maisteri ja insinööri. Se saattaa olla vahvempi teoria, kotikylällä ei ole montaa maisteria. Veljentytön diagnoosi appivanhemmistaan on, että miehen isä on narsisti ja äiti läheisriippuvainen. He suosivat hieman omaa tytärtäänkin tämän korkeamman koulutuksen ja laihuuden vuoksi. Oikeasti, laihuuden vuoksi. Siihen kiinnitin eilen huomiota. Heidän täytyy siis meidän suhteemme painottaa koulutusta, sillä laihuudesta meitä ei voi ainakaan kehua.

      Poista