maanantai 11. elokuuta 2014

Riittävän hyvää

Taas on hujahtanut monta kesäistä, ihanaa, elokuun päivää. Ulkona möllöttää superkuu ja varastan hetken aikaa nukkumiselta ollakseni kahdestaan omien ajatusteni kanssa. Ja rommirusinajäätelön. Tosin helteiden päättyessä saattaa olla mahdollista aloittaa liikunta ja ruokavalio. Jää nähtäväksi.

Viikonloppu on ollut aika ihana. Meillä oli tyttöjen tapaaminen lähiseudulla, neljä naista (ja Maissi) yhteisellä historialla. Heistä yhden tunnen jo päiväkodista, muut rippikoulusta saakka. Teini-iän bestikseni asuu naapuripaikkakunnalla ja olimme hänen luonaan tekemässä remonttia kuistiin. Eron jälkeen hän on päättänyt jäädä heidän vanhaan puutaloonsa ja nyt sitä laitetaan hänen näköisekseen. Vanha ystävyys on mahdottoman helppoa siitä, että on turha esittää mitään; yhtään fiksumpaa kuin on. Näiden ystävien kanssa emme ole tekemisissä arjessa kovinkaan tiiviisti, mutta tapaamme muutaman kerran vuodessa eri kokoonpanoilla ja tällä kokoonpanolla puolen vuoden välein. Yritimme muistella, mistä alkaen olemme tavanneet säännöllisesti, mutta emme löytäneet tarinalle alkua. Aikanaan tapasimme ja vietimme aikaa isolla porukalla, meitä oli parinkymmenen nuoren tiivis ryhmä.  Meillä oli tosi kivaa yhdessä, niitä reissuja ja tekemisiä on kiva muistella. Myös tästä helteisestä remonttiviikonlopusta jäi ihana muisto.

Tänään taas olimme kummipojan 7-vuotissynttäreillä 90 kilometrin päässä. Hänen perheensä on elänyt mullistuksien aikaa ja ensimmäistä kertaa olimme mukana uusperheen ja uusien sukulaisten kanssa samoissa juhlissa. Oli ihan mukavaa, mutta huomasin ikävöiväni ystäväni ex-miestä, kummipojan isää. Tiedän ystäväni olevan onnellisempi nyt, mutta jäin miettimään sitä, että kaikki ei aina parane vaihtamalla. Aina on jotain hyvää ja jotain huonoa, missä tahansa elämässä. Täydellistä onnea ei ole tarjolla. Kumppanin hyvien puolten kanssa yleensä pärjää. Ne huonot taas täytyisi miettiä sen mukaan, millaisten huonojen ominaisuuksien kanssa jaksaa elää. Mahtavaa olisikin, jos voisi poimia rusinat pullasta jokaisesta elämästä, mitä on elänyt. Voisi tehdä combon, missä on loistavaa seksiä, yhteinen huumori, ihanat sukulaiset, kiva kesäpaikka, taloudellinen turva, kumppanuus ja yhdessä viihtyminen, yhteiset harrastukset, matkustaminen ja seikkailut. Onnekseni näistä minulle tärkeimmät löytyvät nykyisestä elämästä. Eivät kaikki, sillä täydelliseksi elämä ei kuitenkaan muutu. Riittää, jos on riittävän hyvää.

4 kommenttia:

  1. Viisas ja ihana teksti, kiitos. Parhautta viikkoonne :)

    VastaaPoista
  2. Sä puhut mun suulla. Olen vuosikausia neovunut ystäviä valitsemaan miehen sillä perusteella, et on sellaiset huonot puolet joiden kanssa voi elää.
    Hyvät puolethan on ajoittain hieman haihtuvaisia :)

    riittävän hyvä on hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun serkku sanoo aina, että miehestä pitää olla enemmän hyötyä kuin haittaa. Se on musta aika osuva kriteeri. Plussia täytyy olla enemmän kuin miinuksia. Ja millaiset miinukset sitten vaan on too much?

      Poista