Olen tänään hihittänyt mainosta sanomalehdessä. Siinä markkinoitiin kallista laihdutusohjelmaa, joka perustuu ruokavalioon, liikuntaan ja tahdonvoimaan. Mahtava liikeidea! Jos maksaisin laihtumisesta, minä haluaisin varmistuksen, että laihdun ilman sitä tahdonvoimaakin. Kun juuri sitä tahdonvoimaa minulla ei ole.
Ärsyttää, kun paino ei putoa. Haluaisin laihtua 10 kg, mutta haluni ei muutu tahtotilaksi kuin hetkittäin. Olen sokerinhimoinen suursyömäri, joka on melkein kaivanut ylös lattialankut viime päivinä suklaan toivossa. Kun meillä ei ole ollut mitään herkkuja kotona, olen syönyt ikivanhoja kiinasta tuotuja karkkeja ja levittänyt hilloa leivän päälle. Jos olisin fiksu, huomisella kauppareissulla jatkaisin kärsimystä, enkä ostaisi edelleenkään mitään minun ruokavaliooni sopivia herkkuja. Vielä en ole sentään syönyt sokeria pussista, vaikka sekin on käynyt mielessä. Vihaan sokeria! Vihaan riippuvuuttani siihen! Ja on ihan turha väittää, että sokeriin ei voi tulla riippuvaiseksi. Kyllä voi.
Ulkonäkökriisini ei rajoitu tähän paino-ongelmaan, joka ei näytä olevan väistymässä. Tosin laihtuminen ratkaisisi osan ongelmasta. En osaa muotoilla ongelmaa muuten, kuin sellaisella kokovartalotyytymättömyydellä omaan olemassaoloon. Näytän omituiselta ja paksulta. Näytän vanhalta mummolta. Vanhalta mummolta imetyspaidoissa. Näytän homssuiselta vanhalta mummolta imetyspaidoissa.
Typy itki lähes koko viime yön, joten valvominen ei ole parantanut ulkonäköäni tai mielialaaani. Hän on flunssainen ja refluksinen, röhii enemmän kuin tavallisesti. Nukuimme kahden tunnin päikkärit yhdessä, se oli autuasta. Jotta huominenkin olisi armelias, minun on parasta lähteä hänen viereensä. Minun täytyy kuitenkin viedä isompi typy aamulla kouluun, enkä näytä järin coolilta siihen hommaan. Ehkä hänet voi jättää korttelin päähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti