tiistai 19. elokuuta 2014

Elämäni lintubongarina

Tänään on ollut luksusaamu lintubongauksen saralla. Viereisellä pellolla pesii vuodesta toiseen kurkipariskunta, ja tänään he olivat ilmeisesti kurkijuniorin kanssa tontin paikkaa katsomassa nuorelle polvelle meidän pelloltamme, ihan keittiön ikkunan takana. Rakastan kurkien ääniä ja ne ovat osa minulle tuttua äänimaisemaa jo lapsuudesta. Koskaan en ole päässyt näkemään kurkia näin läheltä, se oli hienoa. Ne pakenivat paikalta vasta, kun Kapteeni Kalsari juoksi pihalle kuvaamaan niitä lumiallaan.

Olen suhteellisen neitseellinen lintubongari. Tai mitä voikaan päätellä siitä, että suurin löytöni tähän saakka on ollut sinitiainen ja sekin lintulaudalla. Tällä hetkellä linnut vain paitsi kiinnostavat, myös ilahduttavat minua valtavasti. Ystäväni on onneksi luvannut viedä minut ja Maissin ihan oikealle bongausretkelle. Odotan sitä kovasti, sillä paitsi että oppisin tunnistamaan uusia lajeja, haluaisin tietään kuinka bongataan. Kuinka ihan oikea lintubongari käyttäytyy? Seuraava askeleeni tässä harrastuksessa on lainata kirjastosta lintukirja. Olisi kiva osata kertoa Maissille linnuista mmutakin, kuin katso, ihan selvä tsirppa!

1 kommentti:

  1. Yksi parhaista lahjoista isältäni on luonnon tutkailun opettaminen. Samaa mielenkiintoa yritän herätellä esikoisessa. Hyvällä menestyksellä vielä, toivottavasti into säilyy läpi elämän. Pieni haaverikin sattui, kun ihana kimala(inen) ei tykännytkään pojan hellyyden osoituksista ja nappas sormeen pipin.

    Pieta

    VastaaPoista