Arki alkaa tällä viikolla ihan virallisesti, which is nice. Minusta on mukavaa, että lapset ovat koulussa ja miehet töissä ja minä saan olla kotona. Olen koko aamun yrittänyt soittaa ja ilmoittautua seurakunnan muskariin, mutta onneksi äitikaverini pääsi läpi ja sai meidät ilmoitettua. Meillä alkaa ensimmäinen oma harrastus. Maissi pitää musiikista, hän kuuntelee vaikuttuneena, mitä keksin soittaa hänelle tai mitä radiosta tulee. Hän myös ääntelee tavalla, jonka tulkitsen lauluksi.
Meillä oli tänään mukava aamu. Paukkumaissi on alkanut heräillä tiuhemmin öisin, sillä maito ei enää riitä yksinään pitämään häntä unessa. Haastavaa asia on siksi, ettei hän vielä syö paljon muuta. On tavallista refluksilapsilla, että syömiseen liittyy hankaluutta. Nyt menee kuitenkin jo kurkun ja maissinaksujen lisäksi mango- ja päärynäsoseet, sekä hirssi, luumu ja vähän kauraa. Minulla on epäilys, etteivät maito ja vehnä sovi. Eilisiltainen tankkaus kuitenkin kannatti ja yö meni paremmin kuin aikoihin, mikä tarkoittaa, ettemme heränneet 1-2 h välein. Aamulla oli ihana herätä rauhassa ja kuunnella typyn puoliunista juttelua. Ihanat, kiireettömät aamut. Rauhalliset päivät, jolloin tärkein tehtävä on saada lisäksemme kissat, kanat ja marsut ruokittua.
Mietin yhtenä päivänä työtäni, toimistoa ja sitä kaikkea. Työ on kiireistä ja sieltä on vaikea olla pois kipeänäkään, arjessa sijaisia ei ole. Nyt kun olen kotona, tajuan, etten ole korvaamaton. Ihana sijaiseni hoitaa kaiken luultavasti minua paremmin. Maailma ei pysähtynytkään. Minulle ja meille tämä on ainutlaatuista aikaa, enkä missään ole tarpeellisempi kuin täällä, kotona. Hoitamassa omaa lasta, ihmettelemässä kasvua ja koko maailmaa ensimmäistä kertaa hänen kanssaan. Antaa lapsen torkkua sylissä ja tajuta, että tässä se on, elämäni tärkein tehtävä.
Olla syli, olla vain ja juuri tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti