Harmittaa, etten ole kirjoittanut mihinkään ylös luovuttamattomia periaatteitani lapseni kasvatuksesta, siis niitä, jotka minulla oli ennen Maissin syntymää. Voisin nyt laskea, montaako olen ensimmäisen 7 kuukauden aikana rikkonut. Ainakin se, että lapset nukkuvat omissa sängyissään. Ainakin osan yötä. Ainakin silloin, kun eivät ole kipeitä, ei ole kuuma tai muuta poikkeuksellista. Poikkeustila on nyt taas jatkunut jonkin aikaa.
Toinen luovuttamaton ajatukseni liittyi ruokaan. Lapseni syö vain itsetehtyä kotimaista luomuruokaa, sokeria vasta rippikoulussa eikä alaikäisenä edes näe teollista ruokaa. Lasten purkkiruoat ovat lomamatkoja varten. Nestlen tuotteita en tule ostamaan, ikinä. Sormiruokailu on hippien hommaa (varmaan niiden samojen, jotka nukkuvat perhepedeissä ja imettävät alakouluun asti.) Mietin pääni puhki, mikä ruoka-aine olisi riittävän hieno pyhää, ensimmäistä ruokailua varten lapseni neitseelliselle suolistolle. Se taisi olla luomuluumuista uutettu vesi. Tai sitten se muovi, mitä Maissi on järsinyt irti tuttiensa taustoista. Kun paniikkini syömättömän lapsen kanssa on alkanut kasvaa, olen alkanut tiuhaan vierailla markettien lastenruokahyllyillä. Olen ostanut kaikkia mahdollisia purkkiruokia, myös Nestlen, ja yrittänyt löytää jonkun mikä kävisi. Olen keittänyt, soseuttanut ja pakastanut. Ensimmäinen keittämäni peruna aiheutti hirvittävän kipuitkun. Ei siis perunaa. Luumu yök. Bataatti yök. Kesäkurpitsa yök. Aprikoosi yök. Kukkakaali tuplayök ja puistatus. Maissinaksut nami. Kurkku nami. Mango-piltti, lisättyä hedelmäsokeria, nami.
Maissi syö siis tällä hetkellä kaikkea, mitä voi syödä pidellen sitä itse (kurkku, maissinaksut, meloninpalat) sekä hieman kaurapuuroa, jossa on luomuluumua joukossa. Ja mangopilttiä, sitä hän syö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti