maanantai 4. elokuuta 2014

Paras hotelli ikinä

Reissu meni ihan käsittämättömän hyvin. Maissi on ollut itkuinen ennen reissua ja reissun jälkeen, mutta reissulla hän jaksoi tosi hyvin. Molemmat matkat á 250 km hän nukkui pihasta pihaan. Minusta on ihan mahtavaa, että pystyn lähtemäään hänen kanssaan tien päälle ihan kahdestaan.

Maissin kummitäti on serkkuni, käytännössä kuin sisko minulle. Hänen käydessään meillä ajan itseni aina aggressioon, sillä hän yrittää auttaa, mistä seuraa toistuvasti ongelmia. Älkää auttako minua minun keittiössäni, kiitos. Ellemme ole asuneet tai synnyttäneet yhdessä, ei kannata vaivautua. Hänen luonaan tilanne on kuitenkin toinen. Hänen kotinsa, hänen reviirinsä. Taannun outoon prinsessatilaan ja otan vastaan palvelua, kuin viinirypäleitä. Se on ihanaa. Minulla oli jatkuvasti valmiita aterioita edessä, kunhan vain ilmoitin mihin aikaan haluan syödä. Lisäksi välipalat. Ja jätskiä ja hedelmäsalaattia. Muun ajan hän halusi leikkiä Maissin kanssa. Mietin voiko kenelläkään olla näin ihana elämä? Kunnes tajusin. Miehellä on. Aina. Ihan huippukiva elämä!

Alan käydä jatkuvasti lomalla siskon luona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti