Vaikka ihan vieras asia priorisointi ei ole minulle ollut, vauvaelämä on opettanut sen ihan uudella tavalla. Jos sinulla on hetki aikaa, mitä teet? Mitä asioita voi tehdä vauva kainalossa, mitä ei? Mikä on kiireellisintä, mikä tärkeintä, mikä joskus vain itselle mukavinta? Varsinkin lyhyitä pätkiä nukkuva vauva opettaa äitiään tarttumaan hetkeen. Tosin, maanantaina olimme vauvaryhmässä ja bebis nukkui siellä kaksi tuntia. Kukaan ei usko minun puhuvan totta hänen nukkumattomuudestaan.
Eilen olimme tutkimuskäynnillä, joka liittyy tytön diabetesriskiin. Koska hänellä on riskigeeni ja diabeetikkoisä, hänen riskinsä sairastua 1-tyypin diabetekseen on suurinta luokkaa. Päätimme, että hän osallistuu seurantatutkimukseen, jossa hänen vasta-ainetasonsa tarkistetaan kolmen kuukauden välein. Kyselin siellä kiinteiden ruokien aloittamisesta, sillä niillä on myös merkityksensä sairauden puhkeamiselle. Tai vähän kaikella on, mutta mitään selkeitä ohjeita ei uskalleta antaa. Näin nyt kuitenkin tulkitsin, että puolen vuoden täysimetys olisi suoliston kannalta paras ja ehkäisisi mahdollisia infektioita, jotka taas altistaisivat sairastumiselle. Olin varautunut tähän jollain tasolla, ainakin viiteen kuukauteen asti. Imetys on minun pahin rastini tässä kaikessa äititouhussa. Olen edelleen sitä mieltä, että siinä on jotain luonnotonta. Ja juu, onhan se vauvalle ihanteellista, äidille helppoa ja vaivatonta. Aina mukana ja oikean lämpöistä ja sitä rataa. Joku siinä vain tökkii.
Alkuun minua ahdisti se, että maitoa tuli niin valtavasti. Olin jatkuvasti vaatteet märkinä, sohva ja sänky märkinä, lattiat lainehtivat. Tyttö oli niin kipeä ja pelkäsin, että minun maitoni teki hänet kipeäksi. Rinnat olivat alkuun kipeät ja rintatulehdus yritti sitkeästi tulla päälle. Tällä hetkellä olen sovussa rintojeni kanssa, ne tuottavat maitoa toivottavasti tarpeeksi, mutta eivät liikaa. Edelleen minua vaivaa ajatus, että rintojeni sisällä on maitoa. Rakastan sitä ajatusta kyllä, että minun kehoni ruokkii lapsen, jota rakastan. Onhan se nerokasta. Imetyshetket sinänsä ovat ihania, vauva on niin ahnaasti kiinni elämässä ollessaan nälkäinen. Ollessaan vähemmän nälkäinen hän haluaa vain jutella rinta suussa, hymyilee ja esittää kaikki hurmaavat ilmeensä. Imetys pitää minut tosi kiinni vauvassa, mikä on tietysti tärkeääkin. Hetkittäin toivon, että liekani olisi hieman pitempi. Että ehtisin päiväksi tapaamaan ystäviäni, syömään rauhassa, käymään läpi kuulumiset. Tässä kohti täytyy kuitenkin priorisoida, taas. Vauva on nyt ykkönen. Voin tehdä kaikkea, mihin hän mahtuu mukaan ja mikä onnistuu hänen ehdoillaan. Kauppareissut yksinäni ovat tällä hetkellä vapaan hengittämisen maksimi.
Näin edelleenkin mennään. Vauvan ja imetyksen ehdoilla. En olisi koskaan uskonut sanovani näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti