tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kissa kiitoksella ja sitä rataa

Olen pohtinut eilistä kypsymistäni ja todennut, että oikeasti ongelma ei ole siinä, että mies huomauttaa virheistäni. Ongelma on siinä, että se on lähes ainoa saamani palaute. Kaipaan kehuja ja hyvän huomaamista, myötäkarvaan silittämistä. Olen miettinyt, että olen varmaan jotenkin pilalle hemmoteltu tässä asiassa. Ex-mieheni ovat aina kehuneet minua, samoin ex-anopit. He ovat saaneet minut tuntemaan itseni jotenkin erityiseksi. Pitäisikö kuitenkin riittää, että tietää tekevänsä monia asioita hyvin ja olevansa hyvä vaimo? Vai onko kummallista, että haluaa myös toisen huomaavan asioita ja sanomaan niistä ääneen? Ehkä en vain halua olla jotenkin itsestäänselvyys.  En tiedä, jään pohtimaan.

Arjen alettua olen pohtinut myös ruokavalioasioita. Raskauden ja raskausdiabeteksen myötä jouduin aika tiukalle ruokavaliolle, ja vaikka sektion jälkeen hetken aikaa ehdin juhlia suklaan ja englanninlakun kanssa, tiukka imetysdieetti palautti minut ruotuun. Imetysdieeteistä ollaan montaa mieltä, mutta luotan tyttäreni hoitavaan lääkäriin tässä asiassa. Pääsiäisenä yritin purkaa dieettiä hänen ohjeidensa mukaan, ja tyttö kiemurteli tuskasta illan syötyäni kaksi lusikallista mämmiä. Näillä mennään siis edelleen, olen maidoton, vehnätön, ohraton ja rukiiton. Paaston ajan olin myös ilman sokeria, niin paljon kuin se muut realiteetit huomioiden oli mahdollista. Pääsiäisviikolla söin taas herkkuja, ja järjettömät vatsakivut palasivat. Vaikka paasto päättyi, päätin jatkaa edelleen minimi-sokerilla ilman herkkuja. Tämä ruokavalio tuntuu sopivan minulle, vaikka kaipaankin isoja maitokahvejani, kermavaahtoa luumukiisselin päälle, ruisleipää ja viiliä. Maidon otan takaisin myöhemmin, mutta vehnän aion pitää minimissään. Yritän oppia kohtuuteen suhteessani herkkuihin ja aavistan, että edessä on pitkä ja kivinen tie. En kiellä itseltäni nyt täysin mitään, mutta yritän vapautua ahdistavasta lohtusyömisestä ja sokerin aiheuttamista övereistä.

Olen nyt samassa painossa, kuin vuosi sitten tullessani raskaaksi. Siinä painossa on 5-10 kg liikaa ja vaikka raskausdiabetekseni parani, aion pudottaa painoa vielä lisää. En halua sairastua kakkostyypin diabetekseen, haluan elää vanhaksi ja nähdä lapsenlapseni. Jos tyttäreni on yhtä geriatrinen vanhempi kuin minä, siinä tulee olemaan haastetta. Ensimmäistä kertaa kuitenkin olen jollain tavalla pitkäjänteisesti pystynyt syömään terveellisemmin, vaikkakin ulkoisista paineista johtuen. Aion jatkaa samaa rataa ja voida hyvin.


2 kommenttia:

  1. Sun sisäinen valo itsesi suhteen on syttynyt, ajattele se niin! Ja sun ruokavaliohan hiukan nykyisestään lavennettuna on jo tosi hyvä ihan pitkäaikaiseksikin valinnaksi.

    Mä aion kirjoittaa vielä samasta aiheesta kunhan kerkiän, koska mua henkilönä määrittelee nykyisin se -15kg. Eli on Santra ennen laihtumista ja terveellisempiä tapoja ja Santra sen jälkeen. Jotenkaan mä en ihan tajua vieläkään, miksi onnistuin nyt enkä niinä kahtenakymmenenä edeltävänä yrityskertana. Ehkä se oli se syvä tietoisuus siitä, että aiempi tie ei johtanut mihinkään?

    VastaaPoista
  2. Sokerista vieroittautumisen jälkeen tämä ruokavalio vaan sopii mulle tosi hyvin? Ja ilmeisesti tarvitsen jonkinlaisen ulkoisen motivaattorin. Lapsi on siihen tosi hyvä, ensin raskauden aikana, nyt imetyksen ja sitten ajatus siitä, että haluan elää mahdollisimman terveenä ja pitkään. Tuntuu vapauttavalta, että pystyy syömään niinkuin haluaa. Ja joo, kirjoita, haluan todella kuulla sun ajatuksia tuosta aiheesta. 15 kg on valtava saavutus, hyvä sinä!

    VastaaPoista