Tänään tuli olo, että olen taas oma itseni. Raskauden ja sektion jälkeen, ensimmäistä kertaa. En ole ihan varma, mistä se olo tuli. Luultavasti pihasaunan pesemisestä ja lämmittämisestä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Siitä, että voin taas kantaa painavia kuormia, kuten halkoja. Pehmeistä löylyistä ja kesän lupauksesta. Minulla on vahva ja hyvä olo, viihdyn omissa nahoissani.
Ajattelin suurella hellyydellä edellistä saunomiskertaa, kun joulukuussa oli vaikea mahan kanssa kivuta lauteille. Kireän vatsanahan alla liikkui joku, jota en vielä tuntenut. En edes tiennyt hänen olevan tyttö, luulimme saavamme pojan. Nyt elämässämme on pieni ihana tyttö, joka on muuttanut kaiken, koko olemassaolon merkityksen.
Olen kiitollinen siitä, että yli 40-vuotiaana vartaloni on pystynyt synnyttämään terveen tytön ja toipunut siitä yllättävän nopeasti. Törmäsin tänään kirjoituksiin ja keskusteluihin sektioista ja totesin jotenkin päässeeni tosi helpolla. En ollut mitenkään valtavan kipeä, pahinta oli epiduraalista seurannut allerginen reaktio ja kutina. Se helpotti, kun kipupumppu poistettiin aiemmin. Koen saaneeni tosi hyvää hoitoa, ystävällistä kohtelua ja että minulle jatkuvasti selitettiin, mitä tapahtui. Se helpotti pelkoja, joita minulla tietysti oli. Mennessäni sektiota varten sairaalaan olin ensimmäistä kertaa potilaana sairaalassa syntymäni jälkeen.
Vartaloni vajaat neljä kuukautta sektiosta on yhtä aikaa tuttu ja vieras. Olen samassa painossa kuin vuosi sitten tullessani raskaaksi. Minulla on kuitenkin hassu pieni pallomaha, entisen mahamakkaran paikalla. Se on kiinteä ja pyöreä, eikä minulla ole arpia mahassa lukuunottamatta tyylikästä bikiniarpeani. (Niitä bikineitä odotellessa.) Kuvittelin, että vauvamahasta jäisi pehmeää tai löysää nahkaa, eikä pientä kovaa palloa. Jotenkin se pallo on minulle rakas, vaikka välillä vähän tiellä. Osa vanhoista vaatteistani puristaa pallon kohdalta. Raskaus ja lapsivuodeaika, niiden läpi eläminen ja niistä selviäminen on antanut valtavasti kehollista itseluottamusta. Tämä on hyvä vartalo, vahva ja terve. Ei täydellinen, ei mallimittainen, mutta toimiva ja oma. Vuosien itseinhon ja nuoruuden syömishäiriöiden jälkeen tunne on mahtava.
Toinen löytö tänään oli onnistunut testi-tiramisu ilman vehnää ja mascarponea. Viljaton ja maidoton tiramisu, joka oli niin hyvää! Tiramisu on bravuurini ja välillä turnauskestävyys on koetuksella, kun on niin tarkkaa mitä voin syödä. Vappu on pelastettu!
Mä tunnistan sun tunteet. Mullakin tuo "omaksi itseksi" tunteminen liittyy nimenomaan siihen, että on synnyttänyt sillä kropalla jotain ja toiseksi ikään. Kun ei enää pidä kroppaa nin tärkeänä, vaan ymmärtää että ihan muut asiat on tärkeitä. Yllättävän kauan siihen ihmisellä menee aikaa vaikka järjellä ajateltuna se on ihan selvä asia.
VastaaPoistaMulla on kolmesta synnytyksestä jäljellä myös bikiniraja-arpi ja paljon raskausarpia. Mahanlöllykkä, joka ei ehkä koskaan katoa ja jonka alaosa on kivasti kurottu umpeen ja kiinteämmäksi arven vuoksi.
Se on hyvä tunne kun oma kroppa tuntuu omalta!!!
Niinpä, ajattele että vie 40 vuotta hyväksyä jotain niin perustavanlaatuista ja yksinkertaista. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nämä arvet ja pallot tuntuu vähän kuin matkamuistoilta, ne on jääneet jostain tosi tärkeästä ja arvokkaasta reissusta. Tuntuu hyvältä olla kotona omassa kropassaan. Ihana keski-ikä :)
VastaaPoistaPiti ihan tulla vain pikasesti kertomaan, että mä rakastan sun uutta blogia. Tässä on jotain niin rehellistä ja aitoa, että oksat pois. Palvon! Valoa!
VastaaPoistaKiitos muru <3 en osaa oikein muuten kirjoittaa, kuin näin. Ihanaa päivää sinulle!
Poista