Tyttäreni täyttää
tänään kolme kuukautta. Mitä olen oppinut tässä ajassa vanhemmuudesta?
Kannattaa syödä
aina kun voi. Tosin kaurapuuron voi syödä tarvittaessa kylmänäkin.
Suihkussa ja
vessassa käyminen on luksustuote, silkkaa ylellisyyttä. Ainakin rauhassa.
Olen ratkaissut sen
yhteiskunnallisesti merkittävän salaisuuden, miksi pullantuoksuisista kotiäideistä
kuoriutuu tappavia nettikeskustelijoita ilman lempeyden hiventäkään. Äitiys
herättää valtavan suuren suojeluvaiston. Käydessäni ensimmäistä kertaa
ostoskeskuksessa vauvan kanssa totesin olevani tilassa, jossa pystyy tappamaan
paljain käsin, jos joku lähestyy lastani uhkaavasti. Teoriani mukaan tämä
suojeluvaisto kiteytyy vihanpurkauksiksi oletettuja uhkia omaa lasta kohtaan.
Tosin ystäväni Laura on sitä mieltä, että äitiys tuottaa myös vihaa omaa lasta
kohtaan, mutta koska se on tabu, se täytyy purkaa muihin äiteihin.
On totta, että
naisen älykkyys laskee lapsivuodeaikana. Ainakin näin omat empiiriset
tutkimukseni ovat osoittaneet. Kuuntelen sujuvasti erilaisia ohjeita
esimerkiksi sähköisen lypsykoneen käytöstä. Mielessäni ajattelen, etten ymmärrä
sanaakaan. Päässäni liikkuu tasan yksi suuri kysymysmerkki. En myöskään muista
nimiä, päivämääriä tai tapahtumia. Minä, joka olen ollut kävelevä kalenteri.
Myös mies on tunnustanut jälkeenpäin, että olen ollut älykkäin tässä perheessä.
Ollut.
Rakkaus omaa lasta
kohtaan on vuoren kokoinen järkäle. En tiennyt, että näin isoa tunnetta mahtuu
maailmaan. Onneksi sitä ei tiedä lapsettomana, kuinka valtava ja peruuttamaton
tuo rakkaus on. Eppujen laulun sanat ”
Vuoksesi myrkkyä joisin, voisin karhuja kengittää…” pitävät niin paikkaansa.
Laittakaa karhut jonoon vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti