Olen valittanut ystävilleni aiemminkin sitä, että mieheni on pirullisen tarkkanäköinen siinä, mitä tulee minun virheisiini ja niistä raportoimiseen. Hän kiinnittää tuskallisen tarkasti huomionsa kaikkiin maailman negatiivisiin ilmiöihin ja erityisesti niihin, jotka liittyvät minuun. Vastaavanlaista huomiokykyä hänellä ei ole niihin lukemattomiin hienoihin ominaisuuksiin, tekoihin tai venymisiin, joihin myös kykenen. Ainakaan hän ei sanoita mahdollisia havaintojaan vastaavalla innokkuudella. Omasta mielestäni olen kuitenkin varsin kelpo emäntä, riittävän hyvä äiti ja parhaimmillani varsin kuohkea minkki, kuten Elastinen sanoo. No se minkki on vähän jo liioittelua, ehkä olin joskus.
Miehen piikittely syö minua, ihan tosissaan. Se syö rakkauttani häneen, sitoutumistani ja sitä, miten häntä arvostan. Jatkuva marina saa minut hetkittäin vihaamaan häntä. Mieheni on myös hellä, hauska, hyvännäköinen, hyvä isä ja paljon muuta. Mutta ollessani kotona ja hänen ollessaan lähes ainoa päivittäinen aikuiskontaktini, valittaminen vie paljon iloa. Yleensä hän on oikeassa ja syyllistyn kyllä niihin virheisiin tai tekemättömyyksiin, joista minua syytetään. Puhun epäselvästi, mikä raivostuttaa häntä. Itseään on vaikea muuttaa, jos on 40 vuotta mumissut epäselvästi. Ymmärrän kyllä, että se on ärsyttävää. Yritän oikeasti artikuloida selvästi ja kovaäänisesti, aina kun muistan. Tai korjata muita ikäviä piirteitäni. Tarvitsisin kuitenkin TOSI paljon positiivista palautetta marinan lisäksi, tai edes vähän positiivista palautetta. Usein on päiviä, ettei hän huomaa yhtään tekemääni kivaa juttua, mutta huomauttaa kolmesta ikävästä. Suhdeluku pitäisi olla kyllä joku muu.
Tänään otin asian puheeksi, niin rakentavasti kuin pystyin. Hän ei sanonut sanaakaan. Luultavasti hän miettii asiaa, eikä ainakaan ollut vahvasti eri mieltä. Ehdotin myös, että ottaisimme tavaksi jokaisena päivänä ilahduttaa toista jollain jutulla. Ihan pienellä. Mutta niin, että miettisi joka päivä edes yhden asian, minkä tekee toisen hyväksi. Kuten vaikka kun menee sisälle kesken pihatöiden huilaamaan, keittää samalla kahvit ja tuo ne pihalle. Tekee toiselle valmiin voileivän. Hoitaa jonkun jutun toisen puolesta. Laittaa kivan tekstiviestin. Voiko se olla mahdottoman vaikeaa?
Tytär on ilahduttanut minua koko päivän. Reissussa ollessamme hän oli aika vaisu, mutta tänään on juttua riittänyt. En tiedä reagoiko hän minun jännitykseeni vai rekisteröikö, että olimme vieraassa paikassa. Tänään hän on kikatellut ääneen, kertonut hoo-juttuja (jotka ovat vähän surullisia tai harmillisia) sekä hii-juttuja, jotka naurattavat häntä itseään kovasti. Nyt hän nukkuu vintissä ja kuuntelen hänen hengitystään itkuhälyttimestä. Kuinka voi ikävöidä lasta, joka on samassa talossa? Minun on pakko lähteä nukkumaan hänen viereensä. Usein yöllä vain katselen hänen sileitä, pieniä kasvojaan ja rakkaus rutistaa sydämeni pieneksi palloksi. Hänen alahuulensa värisee, kun hän imee rintaa unissaankin. Pieni rakas.
En halua erota miehestäni, en halua olla onneton hänen kanssaan. En halua tehdä häntä onnettomaksi. Haluan voida tuntea itseni riittävän hyväksi hänen rinnallaan. Haluan, että näkee minussa hyviä asioita, vaikka sitten suurennuslasilla etsimällä. En ole täydellinen, mutta yritän parhaani. Eikö se riitä?
Hienoa, että nostit kissan pöydälle, otit asian esille. Toi on alku! HIeno sellainen, pienin askelin eteenpäin! Valoa!
VastaaPoistaVoi kikatus! Kuohkea minkki? Ihan loistava!
VastaaPoistaSiitä en tykkää et sua arvostellaan. Uteliaana kysyn millaista se valitus on? Sitä "mitä sä päivät täällä teet kun pyykitkin on pesemättä?"
Mutta upeeta et otit asian puheeksi. Mä olen huono sellaisessa ja tykkään joku joku osaa. :) Ja kiva toikin et joka päivä yrittäis ilahduttaa toista pikku jutuilla. Tekis hyvää meille kaikille.
Mä näemmä avaan silmäni apposen auki mieheni suhteen kun kuulen muiden miehistä. Aloin miettimään arvostellaanko mua mistään ja tulin siihen tulokseen ettei. JOhtuuko se siitä, etten kestä arvostelua vaan itken ja sitä mies ei jaksa. Vai sit siitä et jostain syystä samaan talouteen on osunut kaksi jotka ei jaksa marista toisilleen toisen tavoista, minkä tiedän olevan harvinaista.
Mä uskon et sä olet kerrassaan kelpo nainen ja minkki ja sen mukaan mitä olet kertonut sun miehestä, niin sekin on mahti mies.
Kiitos leidit <3 ei miehellä oikein ole varaa valittaa mun tekemisistä, pyykit on pestynä ja siivottuna ja ruoka valmiina kun hän tulee. Ne valitukset on sellaisia, että jätän puolikkaita kahvimukeja ympäriinsä, puhun epäselvästi, en osaa vastata kysymyksiin riittävän nopeasti ja selkeästi, jätän tavaroita väärään paikkaan jne. Mun mielestä ne on pieniä juttuja. Ehkä mun pitäis lopettaa ruoan laitto, siivoaminen, pyykinpesu ja vauvan hoitaminen, niin sitten voisi valittaa ihan oikeista asioista. pakko kertoa, että mies ilahdutti mua tänään tekemällä ruokaa :) sitä ei tapahdu kuin joka vuosi, ihan huippua!
VastaaPoistaJa vielä ihan hitsin hyvää ruokaa :)
VastaaPoistaJestas, sanotaanko että jos hän asuisi mun kanssa viikon, niin jo alkaisi taas arvostaa puolikkaita kahvimukeja ympäri asuntoa:) Tiedän välillä epäselvästi artikuloivana, että on vähintään yhtä ärsyttävää saada kuulla palautetta siitä kuin toisen on vaikea kuulla puhettani. Muttamutta miksi sulla ei saisi olla sun omaa tahtia? Tai mä pysähdyn välillä ajattelemaan, että mikä tekee toisen tahdosta/vaatimuksesta voimakkaamman kuin minun omasta. Se antaa vähän perspektiiviä, tai ainakin voi vaatia toiselta selitystä siihen
VastaaPoistaMielestäni se, joka on lapsen kanssa kotona saa jättää tavarat ihan niin levälleen kuin vaan pystyy. Jättäisin oikein tahallaan asioita pitkin kyliä, lailai!
Tunsin niin syvällä sisimmässäni tuon rakkauden nakertamisen, josta kirjoitit. Jokainen teko, tekemättä jättäminen, sana, sanomatta jättäminen... puuuuh. Lopulta rakastaa vaan sitä, jonka kanssa on pakko tulla toimeen, eli itseänsä. Kun maku loppuu keitosta, niin sitä ei jaksa enää syödä.
Nuo maailmanlopun ratsastajat ovat jääneet mieleen:
http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/et-kai-tee-naita-virheita--kahdeksan-vinkkia-kestavaan-suhteeseen/134204
Niinpä, se mua just harmittaa tässä. Kun napisee ihan turhista, niin se kuluttaa rakkautta. Ja kun meillä on oikeasti kaikki hyvin ja mä olen ihan riittävän hyvä. Jos olisin jotenkin surkimus, niin ymmärtäisin. Mutta ei, mä olen timanttia vaimoainesta. Näin on pojat kylillä sanoneet. Niin kerta.
PoistaPuss ihana.
Uskallan väittää, että miehesi valitukset kumpuavat pahasta olosta hänen sisällään eivätkä niinkään johdu sinusta tai sinun tavoistasi. Älä siis ota puheita itseesi.
VastaaPoistaNyt sinun vaan tulisi pikkuhiljaa saada miehesi avautumaan siitä, mikä häntä syö ja nakertaa. Mutta miten, en tiedä.. Anna aikaa, ole läsnä, empaattinen, pelkkänä korvana.. Niin ja tietysti kysy suoraan. :) Ehkäpä solmu lähtee pikkuhiljaa aukenemaan. Toivottavasti.
Eräs miepuolinen ystäväni käyttäytyi vähän samoin tavoin siksi, koska hän oli vaan aivan mielettömän väsynytyt. Ainut, mitä hän siis tarvitsi, oli unta. Ei sen kummempaa.
Nimetön, kiitos kommentistasi! Niin se taitaa usein olla, sanomiset kertovat enemmän sanojasta kuin niiden kohteesta. Ja varmaan joku oma tyytymättömyys purkaantuu sellaisena mutinana. Ehkä minun pitää paneutua tähän asiaan paremmin ja olla oikeasti pelkkänä korvana, niinkuin sanoit. Kiitos ajatuksistasi.
Poista