torstai 24. huhtikuuta 2014

Marsuja, taateleita ja päiväkotihartauksia

Ihanaa, minulla on ensimmäinen lukija :) Löysit minut Marika, hyvä juttu!

Tänään on ollut loistopäivä. Olin kylässä äitikaverillani, ostin kaksi marsua ja löysin ruokakaupasta tuoreita taateleita. Lisäksi varasimme risteilyn uudelle laivalle miehen isyyslomaviikolle, lähdemme äitienpäivänä.

Eilen taas olin kiukkuinen kuin ampiainen. Luin hesarista, että joku puupää oli valittanut oikeusasiamiehelle päiväkotien hartauselämästä. (Joka muuten on aika harvinaista herkkua, voin kertoa.) Että on epäasiallista puhua lapsille Jumalasta ja muusta joka ei ole totta, sillä lapsilla ei ole kykyä arvioida juttujen todenperäisyyttä. Lisäksi se on epäreilua niitä lapsia kohtaan, jotka ovat uskonnottomia eivätkä pääse kivoihin kirkollisiin juttuihin, vaan tekevät muuta sillä aikaa. Näillä perusteilla päiväkotien hartauselämä pitää kieltää kokonaan.

Minä puolestani vaadin, että tonttujen, joulupukin, keijukaisten ja muumien totena esittäminen pitää lopettaa välittömästi päiväkodeissa. Ehdottoman vahingollisena pidän hammaskeijua ja saunatonttua. Lisäksi vaadin, että mikäli minun lapsellani on ruoka-aineallergia, kaikkien muidenkin päiväkotilasten pitää syödä vain sitä samaa bataattia, mitä hän pystyy syömään. Minun lapselleni tulee tosi paha mieli, jos muut saavat syödä kivoja ruokia, joita hän ei voi syödä.

Mistä lähtien enemmistöllä ei ole ollut mitään oikeuksia? Miksi yksilönvapaus koskee vain niitä, jotka ovat kovaäänisiä? Minä haluan, että eläessäni maassa, jossa enemmistö kansasta kuuluu luterilaiseen kirkkoon, lapseni saa kuulla oman uskontonsa mukaista uskonto- ja tapakasvatusta päiväkodissa ja koulussa. Miksi ei voi ajatella niinkuin ajattelee ja osallistua sellaiseen mitä pitää oikeana? Yhtälailla kuin kristitty vanhempi päättää lapsensa puolesta, niin myös uskonnoton vanhempi päättää, että uskonto on humpuukia hänen lapselleen. On turhaa esittää, että uskonnottomuus olisi tyhjä tila, jossa lapsella on vapaus valita. Jokainen vanhempi enemmän tai vähemmän valitsee ne arvot, joita lapselleen tarjoaa.

Voi että otti päähän.

4 kommenttia:

  1. Word! Olen niin samaa mieltä. Huoh.

    VastaaPoista
  2. aargh; lempikeskusteluaiheeni! Kerin tästä aiheesta aina kierroksia.

    Ja olen niin samaa mieltä siitä, että jos joulusta (ja koulusta) siivotaan pois kristilliset elementit, niin sitten siivotaan kaikki muutkin vakaumukselliset jutut. Tontut, kasvisruoka ja keijukaiset, halloweeni, kekri (ei kai nyt sentään uusia uskonnollisia juhlia oteta tilalle??) ja ystävänpäivä. Ja mitä niitä nyt vielä onkaan.
    kaikesta voi kumminkin jollekulle tulla paha mieli.

    Meidän lastemme kastepappi sanoi joskus hienosti: miksi uskonnollisessa kasvatuksessa lapsen saa jättää tyhjiöön - jos samalla tavalla toimittaisiin monessa muussa kasvatuksellisessa asiassa, sitä pidettäisiin heitteillejättönä ja lastensuojeluasiana.

    Ja kuten sanoit, uskonnottomuuskaan ei ole neutraali tyhjiö, se on vakaumus tai tila, maailmankatsomus, jota sitäkään ei lapsi itse valitse. Voihan se uskonnottomien vanhempien lapsi joskus aikuisempana olla kamalan ahdistunut ja hermostunut siitä, että hänelle on tuputettu tätä "tyhjiötä" vailla taivasikävää.

    Ei, en jatka tätä tämän enempää. (vaikka voisin kyllä.)

    VastaaPoista
  3. ...eikun vielä: miksi juuri saunatonttu ;)?

    Meidän kummityttöä pelottivat pienenä ihan kaikki tontut, kun ne mokomat kurkkivat sillälailla epähienosti. Hän uhkasi kurkata takaisin.

    VastaaPoista
  4. Pieta ja Mimosa, <3
    Marika, en ole jaksanut ottaa kantaa tuohon suvivirsikeskusteluun, mutta tämä oli jotenkin jo ihan älytöntä. Kastepappinne sanoi viisaasti. Kyllä vanhempi vastaa arvokasvatuksesta, henkisestä ja hengellisestä. Minusta olisi hyvä kertoa, että ihmiset ajattelevat ja uskovat eri tavoin ja että meidän perheessä on uskottu näin. Että jättäisi tilaa myös muulle. Uskontokasvatus ei ole minusta pakottamista ja parhaiten se minusta etenee niin, että siellä missä on hyvä olla, sinne kaipaa takaisin.

    Ja saunatontut on jotenkin just sellaisia tirkistelijöitä, mokomat.

    VastaaPoista