Olen tullut siihen tulokseen, että haluan kirjoittaa perheestä, mutta anonyymisti. Ilman kasvoja, paikkakuntia, vauvakuvia tai tunnistettavuutta. Yksityinen on yleistä ja päinvastoin. Samaistuminen ei vaadi paikantamista.
Tässä siis olen. Olen 40+vuotiaana tullut biologiseksi äidiksi, takana vuosia uusperheessä kahden nyt jo teinin äitipuolena. Geriatrinen vanhemmuus mullisti koko elämäni, jonka keskipisteenä on nyt muutaman kuukauden ikäinen prinsessa Paukkumaissi. Mies löytyy myös kotoa. Blogikielellä sanottua, olen yhden ihanan miehen vaimo. Minua aina epäilyttää, jos pitää oman miehen ihanuutta alleviivata. Kai se nyt on hyvä, kun itse sai parhaan valita. Omani täyttää serkkuni asettaman mittapuun; miehestä pitää olla enemmän hyötyä kuin haittaa.
Työni tällä hetkellä on siis olla kotiäiti ja se on mahtavaa. Ennen sitä olin lastensuojelun sosiaalityöntekijä. Se saattaa vaikuttaa vähän kaikkeen. Ainakin se tekee minusta järjettömän kiitollisen tästä kaikesta hyvästä, mitä elämässäni nyt on. Toisinaan saatan olla vähän sarkastinen. Usein pystyn nauramaan itselleni. Ja jos itselleen nauraa, ei nauru tule loppumaan.
JA mä jo nyt huomaan, että tulen rakastamaan sun blogia. Niin tykkään sun sarkastisesta tyylistäsi. Oispa vielä sun blogin nimi "jonkun vaimo". Ei kun ei, varaan nimen itselleni. JONKUN vaimo
VastaaPoistaAi Jonkun Ihanan vaimo :) pus hassu.
VastaaPoista