Tänään on juhlittu miehen 45-vuotissyntymäpäiviä. Järjestin brunssin perheelle ja yhdelle ystäväperheelle, kaksi muuta kutsuttua perhettä olivat töissä ja estyneitä. Vauvan kanssa on yllättävän hidasta laittaa juhlia, varsinkin sellaisen vauvan, joka ei nuku. Ja joka on varsin kiukkuinen syystä, ettei nuku. Juhlien laittaminen on parhaimmillaan mukavaa, mutta aina tulee se hetki, kun miettii, etten ikinä enää järjestä yhtään mitään. Kunnes taas huomaa järjestävänsä seuraavia juhlia.
Eilen olin järjettömän kiukkuinen siitä, että on tosi hankalaa saada lapsia muistamaan isäänsä. Teinityttö teki vastikään valtavan numeron kaverinsa synttäreistä, jonne korttia askarreltiin viikko ja lahja maksoi hänen omilla rahoillaan 25 euroa. Isälleen hän tuhersi tänään surkean esityksen kortiksi, that's all. Kiinalainen tiikeriäiti nostaa minussa päätään ja tekisi mieli sanoa, että on loukkaavaa antaa lahjaksi surkea tuherrus. Eräänä jouluna hän antoi lahjaksi itse kiireessä piirtämiään paperipaloja. Hän oli ehkä 10-vuotias, kolmevuotiaalta se olisi ollut liikuttavaa. Miten kasvattaa lapsesta huomaavainen ja antamaan omastaan? En tarkoita, että lahjan arvo on tärkeää tai että haluaisin meillä annettavan lisää tavaraa. Ajatus on tärkein. Itsetehdyt lahjat olisivat minusta parhaita. Mutta se, ettei viitsi eikä raaski antaa omastaan omalle perheenjäsenelle tuntuu minusta tosi kurjalta. Tähän asti olen antanut lapsille rahaa joulun ja isänpäivän alla, että voivat hankkia jotain isälleen. Päätin lopettaa sen. He ovat riittävän isoja opettelemaan joko säästämään tai sitten tulevat tyhjin käsin. En pehmitä enää tietä heidän edellään.
Ja tämän vauvan kasvatan eri tavalla. Opetan, kuinka tärkeää on muistaa vanhempia ja isovanhempia, myös sisaruksia. Huomaavaisuus ja anteliaisuus voi myös olla opittavissa, toivottavasti. Se tässä omassa lapsessa on mahtavaa. Toisen lapsille en voi motkottaa sydämeni kyyllyydestä, koska pelkään, että he äänestävät jaloillaan eivätkä tule meille enää. Heidän kasvatuksensa ei myöskään ole minun vastuullani tai oikeuteni. Mutta oma lapsi, häntä minä saan kasvattaa ihan omien arvojeni mukaan. How great is that?
* Aloitin kasvatuksen niin, että vauva askarteli isälleen taulun, jossa oli hänen jalkansa ja kätensä sormiväri-jäljennöksinä. Minä vähän autoin.
Tunnistan itseni, olen juuri tuo kypsymätön teini vieläkin. Syytän mun vanhempien liiallista itsenäistymiskasvatusta, joka on johtanut siihen, että ovat liki merkityksettömiä. No eivätkä ole, mutta vitsailen sillä.
VastaaPoistaJos olet Minni-ystäväni, niin sä olet maailman anteliain ja huomaavaisin ihminen. Jos olet joku muu Minni, niin mielenkiintoista, kerro lisää?
PoistaKas, olen hahmottamasi henkilö, mutta tässä juju piileekin, huomioin toisinaan ystäviäni oikein hyvin, mutta omat vanhemmat jäävät mun laupeuden ulkopuolelle. Heidän kohdallaan lillun suu auki odottelemassa tippuvia murusia. Olen kyllä yrittänyt petrata tässä, mutta jotenkin en vaan osaa antaa heille lahjaa joka olisi mielestäni järkevä. Okei, olkoon tämä vuoden kehityskohteeni.
PoistaEli olet siis juurikin teini tässä asiassa. Toisaalta sun vanhemmat on haastavia, en mäkään keksisi niille lahjaa? Tai ymmärrän vaikeuden. Ne ehkä voisi arvostaa just itse tehtyjä juttuja. Sun valokuvia ainakin. Tai sitten ei. Voikohan tässä onnistua?
Poista