Menin viime viikolla kolmen kuukauden mökkiytymisen päätteeksi suljettuun ensisynnyttäjien ryhmään. Toivoin näkeväni siellä tuttuja naamoja synnytysvalmennuksesta. Eräs tietty nainen oli mielessäni. Ilokseni hän oli siellä, 10-viikkoisensa kanssa. Sovimme tapaavamme myös ryhmän ulkopuolella. Tänään hän kävi meillä ensimmäisen kerran ja oli tosi mukavaa! Hänellä on ihana tyttö, josta toivon kaveria prinsessa Paukkumaissille.
Kokeneet ystäväni ovat kertoneet mamma-aikojensa kaverien merkityksestä, kuinka mahtavaa on, kun vauva-arkea voi jakaa samiksien kanssa. Nyt minulla on ensimmäinen tuttava, joka elää tätä samaa vaihetta. Hän ei ole yhtä geriatrinen kuin minä, mutta aikuinen, hänellä on elämänkokemusta ja mukava mies. Meillä ei ole tuttavia tällä paikkakunnalla, joten haaveilen siitä helppoudesta, mitä voisi seurata ystäväperheestä tässä lähellä. Vanhat ystävämme asuvat kaikki vähintään tunnin matkan päässä. Ilokseni hän pyysi minua vastavierailulle pääsiäisen jälkeen, joten ainakin vielä olen mennyt täydestä kuin väärä raha.
Olen niin iloinen! Ja kaiken kukkuraksi mies on talvilomalla! Paljon iloa ja huutomerkkejä!
Todellakin, just äitikaverit on ne, jotka pitää pään kasassa tossa vaiheessa. Monesti myös heistä jää piiitkän ajan ystäviä. Mä olen jokaiselta lapselta saanut muutaman hyvän tuttavan, jos en ihan ystävää, niitäkin on tullut. Kiitos lapsille siis siitä ;)
VastaaPoistaAamen! On jotenkin helpottavaa, kun ei edes tarvitse yrittää puhua toisen kanssa mitään järkevää. Kun kaikki mikä kiinnostaa on kuitenkin vaan vauva :)
VastaaPoista