Maalaistyttöjä

Juteltiin tänään naistenillassa oman näköisestä elämästä; miten tärkeää on kokemus siitä, että elää aidosti ja itselleen rehellisesti. Krooninen ristiriita oman itsensä kanssa sairastuttaa ihmisen, näin väitän. Ja miten toisaalta olosuhteita ei aina voi valita, mutta silloinkin oman suhtautumisensa voi. Onko uskollinen itselleen ja omille arvoilleen?

Silitän juuri kirpparille meneviä vaatteita, minä joka en silitä kuin tyynyliinat. Rakastan sileitä tyynyliinoja. Kirppari-ihminen en ole, mutta koska olen aina rahapulassa ja vähät tuloni käytän Maissin vaatteisiin, koetan laittaa rahan kiertämään takaisinkin. Luulin, että lapsen myötä oppisin kirppari-ihmiseksi mutta not. Voin käyttää ystävien vanhoja vaatteita tai heidän lastensa vaatteita Maissilla, mutta en kykene ostamaan mitään kirpparilta. Toivottavasti joku kykenee kuitenkin ostamaan näitä mekkoja ja muita ihanuuksia. Olin säästänyt Maissin vaatteita pikkukakkosen varalle, mutta se aikaportti sulkeutui vuodenvaihteessa. Teen tilaa uusille unelmille luopumalla äitiys- ja vauvavaatteista. Silittäessäni mietin, kuinka onnellinen olin pukeutuessani näihin vaatteisiin tai pukiessani niitä Maissille. Minä, joka en enää uskonut saavani lasta. Muistan mahassa möyrivän muukalaisen ja kireän mahan, jota silittelin. Jatkuvan rukouksen, että tämä raskaus päättyisi elämään ja iloon. En osannut edes aavistaa, kuinka paljon iloa hän toisi. Vaatteiden mukana lähetän siunauksen seuraavalle mahalle, jonka ne peittävät.

Minulla on pahe, jota en julkisesti tunnusta. Nyt kun olen spotify-ihminen, kuuntelen erilaisia kantrikokoelmia. Rakastan kantrimusiikkia. Mies häpeää minua, lapseni varmaan myös kun alkaa ymmärtää, että se on junttimaista ja noloa. Ajaisin lava-autolla, jos minulla olisi varaa sellaiseen. Minulla on maalainen sielu, joka elää hengittää syvimmin peltoaukean reunassa. Olen erakko, joka kaipaa vain omia ihmisiään. Olen valitettavan junttimainen ja kaukana sulavasta. Käännyn katsomaan jokaisen ohiajavan auton perään, nähdäkseni kuka se oli. Kun vien lapseni kaupunkiin, hän hihkuu innosta nähdessään ihmisiä. Ei näy ihmisiä siellä, missä me asumme.

Kuunnellessani taas Hot Country-soittolistaa ja silittäessäni olen miettinyt, onko näin hyvä? Olenko minä totta? Oppiiko Maissi tuntemaan minun sisimpäni rehellisesti? Opinko minä tuntemaan hänet? Ainakin meillä on aikaa olla yhdessä. Rahaa ja lava-autoja tai ei, mutta meillä on aikaa.