maanantai 21. heinäkuuta 2014

Ystävät ja kodit

Viime viikkoina olen pohtinut paljon ihmisiä ja koteja. Vanhaa ja uutta ystävyyttä. Miksi joku ihminen tulee läpi suojusten, vaikka ei etsisi tai kaipaisi ketään? Millä perusteilla solmii aikuisena uusia ystävyyssuhteita - ovatko ne eri perusteita, kuin nuorena? Jos tutustuisi nyt lapsuuden ja nuoruuden aikaisiin ystäviin, haluaisiko heidät edelleen ystäviksi vai onko ystävyyden merkitys yhteisessä, jaetussa elämässä? Millaista minun lähelläni on olla, millaisten ihmisten lähellä itse viihdyn? Miksi joku ystävyyssuhde alkaa tuntua työläältä? Tai mitä tekee, kun huomaa, ettei enää ole yhteistä puhuttavaa? Kun ei enää jaksa kiinnostua samoista asioista. Kun huomaa, että toisen ihmisen kanssa ei koskaan mennä keittiöremonttia, sairasteluja tai ostoshaaveita syvemmälle tai korkeammalle? Kun omat pähkäilyt saavat vastaukseksi vain hiljaisuuden. Onni on ystävä, jonka kanssa voi puhua enkeleistä, sielusta, kirjoista, ruoasta, kehonkuvasta, lapsista, seksistä, kengistä, tapeteista, kuolemasta, omasta pimeydestä, laihduttamisesta, työstä,  haaveista ja astioista. Noin aluksi. Ja sitten vielä kaikesta muusta.

Miksi jonkun koti on niin kaunis, että sitä miettii päiväkausia? Mikä tekee kodista niin kauniin ja seesteisen paikan, että sinne haluaisi vain jäädä? Ei pelkkä ylellisyys, ei ainoastaan hyvä maku. Joku henki, rauha, tunnelma, selkeys? Mitä kaipaan omaan kotiini, mistä siellä pidän? Oman kodin tuttuus on rauhoittavaa, omat tavarat ja muistot siellä. Pidän kodistamme, se näyttää meiltä. Kaipaan lisää selkeyttä, vähemmän tavaroita ja enemmän tilaa, väljyyttä. Mitä selkeys on, mistä se syntyy? Tavaroille pitäisi löytää oikeat paikat, ylimääräinen tavara karsia pois. Häiritseviin kohtiin täytyisi löytää ratkaisut. Voiko oma koti olla koskaan valmis, täydellinen? Tuleeko kodista museo siinä vaiheessa? Onko siisti koti yhtäkuin haaskattu elämä?

Mitä kaipaan? Kotona olemista. Minussa. Kodissa. Ystävyydessä. Selkeyttä. Tasapainoa. Järjestystä. Kauneutta. Iloa. Rentoutta. Vapautta. Tilaa.

4 kommenttia:

  1. Meillä on telepaattinen yhteys! No, ei ehkä mitään uutta se tieto. Mutta tosiaan, samoja asioita on pyörinyt päässä. Sisustuksesta sen verran, että kesällä tulee aina se tarve pyöräyttää koti uusiksi siinä oman itsen uusiksi laittamisen rinnalla. Olin just yhden ystävän kotona ja vietettiin aikaa asuntomessujen jälkeen feng shui-kirjojen ja nettiartikkeleiden parissa. Sieltä löytyi viisauksia kodin seesteisyyden löytämiseksi, suosittelen. Ja tosiasia on se, että usein sitä vierailee toisen kodissa silloin kun se koti on laitettu vieraita varten valmiiksi ja kauniiksi. Mutta omassa kodissa tietää, mitä kaapin ovien takana on ja se ahdistaa. Mutta mä olen vahvasti sitä mieltä, että kodin siivous on sama kuin pään sisällön siivous. Ne kulkee samaa rataa ja kodin seesteisyydellä on vaikutus pään sisäiseen hyvinvointiin. Mulla on sama tarve just nyt, Selkeys, tasapaino. Järjestys. Kotona.

    Ja samantyyppisiä ajatuksia virtaa myös ystävyydestä. Kesällä on tullut tavattua paljon ihmisiä. Toissapäivänä mun ystävä oli meillä yksin kylässä ilman lapsia ja ehdittiin jutella kaikki mahdollinen. Ehkä käynti entisessä kotikaupungissa myös siivittää ystävyysajatuksia. On niin erilaisia ystävyyksiä. Uusia joista nauttii, koska niissä on enemmän ehkä itse ja vanhoja, joissa on ei tavalla itse. Historiallisesta näkökulmasta. Välillä näiden kahden minän päällekkäin laittaminen on hankalaa, silä se historiallinen minä on kyllä totta, mutta nykyinen minä on niin paljon edistynyt ihmisenä (vaikkakin kovasti on matkaa vielä edessä) että ne kaksi ei enää ihan päällekkäin mahdu. En tiedä käsitätkö mitään tästä. Mutta palataan tähän asiaan... :) Pus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, näissä riittä pohtimista. Ja on pohdittukin :)
      Mä uskon muuten feng shuihin, siinä on jotain ikuista, yleismaailmallista viisautta. Kuten että roju sitoo energiaa jne. Vaikka en jättäisikään tilaa lohikäärmeiden reiteille, niin silti.

      Tuo on niin totta, kerrostumien asettaminen päällekkäin on vaikeaa. Mikä onni onkaan ne ystävät jotka on jollain tavalla kasvaneet samaan suuntaan, muistavat sen vanhan minän mutta tuntevat myös sitä uutta. Se jos mikä on harvinaista. Kuten sinääkin ihananinen <3

      Poista
  2. Mä olen päiväkausia miettinyt tätä kirjoitusta ja puhunut siitä monien kanssa. Näitä olen itsekin miettinyt. Miksi joistakin ennen niin läheisista erkaantuu ja miksi joku uusi tuttavuus kolahtaa ja solahtaa elämään vaivattomasti?
    Mun uudehko ystäväni sanoi tavatessamme pari vuotta sitten ettei hänellä ole aika ystäville ja ettei hän sellaisia edes kaipaa. Työ ja perhe riittää. Tänä kesänä hän on onnensa kukkuloilla että minä olen hänen elämässään ja kuinka rikastuttavaa se on. Kysyi "mitä tässä oikein tapahtui". Mun mielipide on että hänellä oli vain tilaus kaverille, tietämättään ja minä olin sitten oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
    Ei kun ei. Me tavattiin pikaisesti yhtenä ystävän kriisipäivänä ja jaettiin "traaginen" yhteinen ihmiskohtalo. Se lähensi että tsup vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun olet miettinyt ja vielä jutellutkin tästä. Oon tosi otettu, kiitos :) Mutta joo, se on hassua, miten ajattelee, ettei tarvii tai halua ketään uutta ihmistä elämäänsä mutta niin vain joku tulee ja ottaa oman paikkansa. Tai monta uutta ihmistä tulee. Ja onneksi niin. Musta on sulaa hulluutta sanoa, ettei tarvii ystäviä työn ja perheen lisäksi. Mitä sitten kun tulee ero, lapset kasvaa ja työpaikka vaihtuu? Kenen muun kanssa sitä kaikkea ihmettelee, ellei omien ystäviensä? Ystävyys on ihan kalleinta tässä elämässä.

      Poista