Rakastan näitä pieniä, omia hetkiä. Kun tyttö lopulta sammuu klo 23 herätäkseen vasta 6-7 tunnin kuluttua. Kun mies menee aamuvuoroon ja kömpii ajoissa sänkyyn. Kun teini on äidillään, kanat orrella, marsut mökissään ja kissat ulkoistettu pihalle. Kun kukaan ei vaadi minulta mitään, ei ruokaa, seuraa, vastauksia, ajatuksia, läsnäolemista, jaksamista, rakkautta. Kun on vain hiljainen, lämmin talo. Ulkona hämärtyvä, tiheä kesäyö, jossa ei voi enää tehdä mitään pihan, marjapensaiden tai minkään suhteen. Kun on sopivasti sulanutta jäätelöä kulhossa ja kahvin tuoksu leijumassa valmiiksi ladatusta kahvinkeittimestä. Kun on vain tämä hetki, täysin oma. Kun kaikki on hyvin.
Rakastan.
Mä tiedän tarkalleen mitä sä tärkoitat! Ne on sellaisia hetkiä, kun saa kääriytyä ihan omiin ajatuksiin ja nauttia niistä ilman keskeytyksiä. Mä rakastan myös.
VastaaPoistaJa tuo rakkaus ei koskaan pääty. 12,5 vuoden kokemuksella sanon, että ihanimpia ovat ne illat kun lapset menee nukkumaan ennen mua. (ja mieluiten mieskin töissä) Oma aika, hiljaisuus. Mutta huomaatko, arvostitko hiljaisia iltoja ennen paukkumaissia? Et ehkä? Lapsen myötä oppii arvostamaan pikkuasioita, jotka lapsettomien korvaan kuulostaa todella typeriltä. MUTTA pikkuasioiden ilo=parasta
VastaaPoistaMä oon kyllä aina ollut sellainen yksinhiihtäjä, tykkäisin matkustaakin yksin. Nyt yksinolo on vaan niin luksusta, että sen arvo nousee pilviin. Maissi nukkui juuri aamupäiväunensa, rapiat 10 minuuttia. Näillä jaksetaankin tuonne viiteen asti touhuta.
VastaaPoista