Syyllinen olo

Olen viime aikoina miettinyt syyllisyyttä ja syyllistymistä. Mistä kaikista asioista kannattaa ottaa stressiä ja mistä ei? Ehkä peruskysymys on taas Muumimammana eläminen. Hän tuskin stressaisi joulusta (no ei kai, kun nukkuvat talviunta) tai sotkuisesta kodista. Millä asioilla on oikeasti merkitystä? Mistä asioista minun olisi syytä ottaa paineita?

Tavallaan en stressaa joulusta, sillä sen viettämisessä olennaista on kaikki se, mitä tekemällä tai rahalla ei saa. Hyvä, rauhallinen ja kiitollinen mieli. Se tulee kaaoksen keskellekin, jos on tullakseen. Fb-kaverini oli askarrellut 72 pikku pakettia lastensa joulukalentereihin. Jää tekemättä minulta eikä harmita yhtään, sulaa hulluutta. Teini joutuu selviämään tästä adventista ilman minkäänlaista kalenteria ja Maissia hemmotellaan diabetestutkimuksen lähettämällä kuvakalenterilla. Adventtikynttelikköä en jaksanut virittää, mutta ajattelin polttaa viimevuotisia adventtikynttilöitä loppuun yksi kerrallaan. Kynttilä 1 on nyt menossa.

Joulukuussa on kuitenkin niin paljon muistettavaa. Joulupostit, paketit ja muistamiset. Suku tulee syömään aattona ja joulupäivänä. Luultavasti on pakko siivota edes vähän. Aloitin portaikon maalaamisen, se on ehkä vietävä loppuun saakka. Hittiläinen.

Mistä kiireen tuntu oikein tulee? Teen hyvin maltillisesti töitä viikossa, vain kaksi kokonaista päivää. Muun ajan chillaan kotona supagirlin kanssa. Luulisi sitä ehtivän. Täytyy varmaan tehdä muistilista, usein se helpottaa, kun saa muistettavat asiat paperille ja pois mielestä.

Tästä olen kuitenkin syyllinen ja syystäkin. Kissalla on haava jalassa, ollut jo jonkin aikaa. En vienyt sitä heti lääkäriin, kun näytti, että se alkaisi parantua. Eilen muistin taas lopulta katsoa sitä, ja haava näytti kamalalta. Tälle päivälle olin saanut ajan, mutta kissapisulainen piileskeli metsässä, kunnes oli myöhäistä lähteä. Huomenna uusi yritys.

Syötin sille kermaa hyvitykseksi. Sen kokemusmaailmassa todellinen julmuri olen kuitenkin vasta sitten, kun olen raahannut sen lääkäriin.