torstai 18. joulukuuta 2014

Rajallisuuden hyväksyminen

Minua huvittaa tuo edellisen postauksen otsikko, en muista tarkalleen mistä sen aikanaan syntyi. Hämärästi muistan jonkun ammattivalittajan antaneen palautetta siitä, mitä kaikkea infoa pitää olla leirikirjeessä, siis ihan kaikki tuossa tapauksessa. Ja mitä ei oltu mainittu, sitä ei saisi tapahtua.  Jotenkin se on vaan minusta sanontana hyvä kuvaus siitä, että joskus olisi kiva tietää asioita etukäteen.

Tapasin syöpää sairastavaa ystävääni sunnuntaina ja meitä nauratti tämä leirikirje-asia kuolemiseen liittyen. Että olisi kiva tietää etukäteen mitä tapahtuu, miten kuoleminen faktisesti menee, sattuuko se ja mitä sitten, kun henki irtoaa ruumiista? Kirkasta? Valoa? Pimeää? Ystäväni sanoi, että kyllä leirikirjeessä pitäisi olla ainakin ensimmäisen päivän ohjelma ja keitä on isosena. Meitä nauratti vedet silmissä.

Jotenkin on epäreilua se, että kuoleva joutuu lohduttamaan muita. Niin siinä kuitenkin käy, kuoleva joutuu oman ahdistuksensa lisäksi kantamaan myös muiden ahdistusta. Jotenkin oli tosi helpottavaa nähdä, jutella ja jakaa yksi iltapäivä yhdessä. Olen surrut kovasti hänen ja hänen perheensä puolesta. Suren edelleen, mutta vielä enemmän kiitän. Ystäväni hyväksyy sen, että hänen rajallisuutensa on tulossa vastaan. Mikä minä olen olemaan siinä tapauksessa hyväksymättä? Kunnioitan hänen elämäänsä enemmän kiittämällä hänestä ja siitä mitä on ollut, tukemalla hänen perhettään sitten kun sen aika koittaa ja nauramalla vedet silmissäkin.

2 kommenttia:

  1. Jos mä tietäisin kuolevani, arvostaisin sitä, että joku nauraisi mun kanssa. Vaikka itkettäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, samaa mietin. Se on oikeasti epäreilua, kuinka paljon toisen kuolema ahdistaa muita, niitäkin, joita asia ei varsinaisesti koske. Että oman tilanteensa lisäksi joutuu kantamaan toisten surua. Kyllä jokaisen pitäisi kantaa vain omat tunteensa. Ja korkeintaan sellainen, mikä on yhteistä ja jaettua.

      Poista