Oma ja ystävän onni

Yöllä ajelin kotiin huikaisevan kauniissa kuutamossa ja mietin taas kerran ystävyyttä. Viime päivinä mielessäni ovat olleet ystävät eri aikajanoilta, uudemmat viime vuosilta maalle muuton jälkeen sekä ne vanhat luottopakit, jotka tuntevat minut jo viime vuosituhannelta. Sitten on vielä oma porukkansa nuoruuden- ja lapsuudenystäviä, korvaamattomia hekin. Uudet ystävät ovat kutkuttavan ihania siitä, että heidän mukanaan tulee uutta kimallusta elämään. He näkevät minut sellaisena, mihin olen kasvanut ja kypsynyt, tulevat mukaan loppukesän lämpöön. He ovat korvaamattomia ja loputtoman ilon tuojia.

Vanhat ystävät ovat niitä, joita ei voi huijata. Vanhat ystävät ovat olleet rinnallani mutkissa, alamäissä ja kolhuissa. He olivat paikalla kun menetin, itkin ja epäonnistuin taas surkeasti. He tietävät mitä ja miksi ja milloin. He saavat minut kiinni heti, kun mopo alkaa vipattaa kohti yleisöä ja yritän ilmaista asian niin, ettei kukaan huomaa. Vanhat ystävät toisaalta iloitsevat syvemmin kuin kukaan muu, kun onnistun, kasvan ja löydän.

Viime päivinä olen pohtinut paljon ilon ja onnistumisen jakamista, ja sitä kenen kanssa se on mahdollista. Joskus törmää ihmisiin, joille toisen hyvä vaatii välittömän näpäytyksen, se on kuin uhka omalle riittämiselle ja arvostukselle. On ihmisiä, jotka mielellään tukevat vastoinkäymisissä, mutta joille ystävän menestys on kipeä asia. En vähättele tukea vaikeuksien keskellä, se on valtavan arvokasta. Mutta niin on myös ilon jakaminen. Minulla on huikeita ystäviä, jotka ovat lahjakkaita ja myös siunattuja monin eri tavoin. Koen, että se kaikki hyvä mitä heillä on, on plussaa myös minulle ja se tekee minut valtavan onnelliseksi. Ei vain siksi, että iloitsen heidän puolestaan ja toivon heille hyvää, vaan siksi, että minä tulen siitä niin onnelliseksi. Eräällä ystävälläni on valtavan kaunis asunto upealla sijainnilla. En saa kyllikseni asunnon ihailusta, se on täydellinen. Pelkkä asunnon ajattelu saa minut hymyilemään, tai ajatus heistä aamukahvilla ihanassa keittiössään. Moni ystävistäni elää juuri vaihetta, jossa toteuttaa erilaisia unelmiaan. Siinä on upeaa saada olla mukana. Oma elämäni on tällä hetkellä toisen näköisen unelman elämistä todeksi, unelmaa omasta perheestä. Ehkä ilo siitä saa minut herkemmäksi myös toisen ilolle, minulla on kaikki mitä olen toivonut. Aiemminkaan en muista tosin tunteneeni, että jonkun onni olisi pois minun onnestani.

Pieni punatukkainen tyttö heräsi juuri, tuhisee räkäisenä ja syö pulleilla sormillaan kesän viimeisiä herneitä. On venetsialaisilta ja meillä on oman perheen juhlat.

En tiedä suuremmasta onnesta kuin tämä.