Kesä

Viime päivät ovat olleet täydellisiä kesäpäiviä; hiostavia, lehmän henkäystä muistuttavia elokuun päiviä. Rakastan kosteita loppukesän päiviä, jolloin lämpö roikkuu niskassa uuvuttavana ja raskaana. Niiden vastakohta on kirpeä ja raikas syksy, joka jonain aamuna on syrjäyttänyt kesän.

Kun on pitkään tehnyt töitä, on tottunut työn ja loman vaihteluun. Viimeinen vuosi on ollut erilaista työn ja vapaan sekoittumista, joka on jatkunut nyt kesälläkin. Kun ei ole kunnolla töissä, ei kerry lomaakaan. Kun ei ole töissä, on paljon vapaata, eikä kaipaa samalla tavoin pitkiä lomia. Elämä kulkee muutaman päivän sykleissä eri tavalla. Huomenna alkaa arkirytmi, ja se tuntuu hyvältä.

Eilen illalla pimeän laskeuduttua istuimme vielä nuotiolla ja totesimme, että nuotiopaikan rakentaminen on ollut tämän kesän kivoin juttu. Pihamme on kaukana täydellisestä, mutta olemme tehneet sitä taas lähemmäksi sellaista, missä itse viihdymme. Tästä tuli hyvä kesä.

Eilen olimme kummipojan syntymäpäivillä hänen isovanhemmillaan ja istuimme puutarhassa suurten vaahteroiden katveessa. Sellaiset hetket ovat pyhiä. Vanhat puutarhat, joihin on katettu pitkät pöydät valkoisine liinoineen. Lämpimät lauantaipäivät, kiireettömät hetket. Lettukestit. Leikkimökkiin katetut leikkikahvit. Olen huono olemaan läsnä hetkessä. Murehdin liikaa, kuuntelen huonosti. Mutta vaahteroiden suhina, lämmin tuuli ja loppukesän tiheä lämpö muistuttivat, että tämä on nyt. Tässä on hyvä.