Juhlien jälkeen

Eiliset juhlat olivat ihanat, kuuluvat ihan top viiteen tämäs elämäs. Stressasin tietysti lopulta, minkä sitä ihminen itselleen voi. Hermo tiukalla ja hammasta purren maaliin, kun pojan äiti ja isäpuoli saapuvat tunnin myöhässä sovitusta, hetkeä ennen juhlan alkamista siis. Joku ääni oli minua kehottanut jo aamupäivällä pyytämään anoppipuoleni apuun laittamaan kahvikuppeja, eikä säästämään sitä hommaa pojan äidille, kuten olin ajatellut. Rakastan juhlien laittamista, se on selvää, mutta vauvan kanssa se on erilaista. Vauvaa nukuttaa, vauvalla on nälkä ja kakka juuri silloin, kun hänelle sopii. Ei silloin, kuin minä hetkeksi ehtisin. Ja vauva on tietysti ykkönen. Elämälle kiitos kuitenkin anopeista, minullahan on niitä kaksi, ellen ole muistanut kertoa. Kokoanoppi oli etukäteen prässänyt pinon pöytäliinoja, mikä on minusta tyhmin juhlavalmisteluhomma ja mistä syystä minulla ei ennen häntä ole koskaan ollut juhlissa siistejä liinoja. Anoppipuoli ja appiukko tulivat aamupäivällä apuun, anoppipuoli kattoi astioita ja pöytiä kanssani ja pappa hääräsi miehen kanssa pihalla. Tosin papalla menee aina mopo yleisöön, hän ei voi itselleen mitään. Saadessaan kerrankin tilaisuuden häärätä pihallamme luvan kanssa hän yritti kunnostaa koko rappeutuneen puutarhamme ja puustomme kahdessa tunnissa ennen juhlia. Jouduin käydä irroittamassa hänet sahasta ja lähettämään välillä kotiin suihkuun.

Kaiken kruunasi kuitenkin auringonpaiste, joka alkoi sillä hetkellä, kun vieraat kaarsivat pihaan. Ystävän bluesduo esiintyi, puutarha oli täynnä iloisia ihmisiä, joko nauttimassa auringosta tai telttakatoksen varjosta. Ruoka oli hyvää ja sitä riitti. Minun sydämeni läikähtää ilosta, kun näen mielessäni puutarhan täynnä ihmisiä. Ihmiset muuttavat kaiken. En enää näe kaikkea tekemätöntä ja keskeneräistä, vaan kauneutta, iloa, ystävyyttä, perheen, suvut ja elämän jatkumisen. Auringon esiintulo oli minulle suorastaan hengellinen kokemus, sillä niin mölli ilma täällä oli aamusta. Tuuli kylmästi ja satoi viistoon. Iltapäivän auringossa kylpevä puutarha mukavaa yhdessäoloa varten oli minulle kuin suoraa lahjaa, Jumalan hyvyyttä ja rakkautta. Ja muistutus siitä, että vaikka kuinka kovasti stressaisi ja tuhtaisi itsekseen, hyvä syntyy jakamisesta ja yhdessäolosta, siunauksesta ja rakkaudesta.

Juhlien jälkeen istuimme uusperheenä kolmessa sukupolvessa, poika äitinsä ja isäpuolensa, isänsä ja äitipuolensa (that´s me), siskopuoliensa sekä mumminsa, pappansa ja tämän puolison kanssa ilta-auringossa. Muistelimme pojan kasvua, vanhoja muistoja ja juttelimme tulevaisuudesta, työstä ja armeijasta. Fiilistelimme juhlia ja hyvää tunnelmaa. Onni on perhe; onni on uusperhe, silloin kun voidaan elää sovussa ja kaikille on tilaa. Poika oli iloinen juhlistaan ja sanoi niiden olleen tosi kivat, se oli kaikkein tärkeintä.

Ja vauva? Vauva, joka ei koskaan nuku, juhli vintissä omassa sängyssään. Hän nukkui monen tunnin päikkärit tietämättömänä ihmisistä, puutarhasta, bluesista ja koko juhlista.