Eilen oli ihana päivä, olen vielä tänäänkin leijunut jossain sfääreissä. Olimme prinsessa Paukkumaissin kanssa suhaamassa ympäri pääkaupunkiseutua ja reissu meni niin hyvin. Paluumatkalla hän nukkui juteltuaan mukavia puolisen tuntia. Hänen kanssaan on mahtavaa matkustaa tai tehdä mitä vain. Kunhan hän saa aina välillä ruokaa, kuivat vaipat ja pienet kauneusunensa, hän on paras matkaseuralainen. Mitä ihmettä olen tehnyt ansaitakseni noin ihanan tyttären?
Pääkaupunkiseutu on minulle rakas asuttuani siellä parisenkymmentä vuotta. Se tuntui pitkään kodilta ja tämä nykyinen seutu vieraalta. Nyt ne ehkä merkitykset ovat jo muuttuneet, ei vähiten siksi, että täälläkin on jo useita läheisiä ihmisiä, jotka saavat nämä syrjäiset seudut tuntumaan kodilta. Kuitenkin oli hieno hetki tutustuttaa toisiinsa Helsinki ja tyttäreni, prinsessa Paukkumaissi. He loivat katseensa toisiinsa Stockmannin imetyshuoneesta yli Mannerheimintien ja kattojen. Kerroin asioita, joita hän ei muista, mutta tulee kuulemaan lukemattomia kertoja. Täällä äiti oli töissä myymässä kalaa. Tämän parkkihallin tilalla oli varasto. Mannerheimintiellä äiti ja isi suutelivat ensimmäisen kerran. Tässä kahvilassa äiti ja isi olivat ensitreffeillä ja täällä isi neljä vuotta myöhemmin kosi. Tässä ravintolassa juhlittiin meidän häitä.
Ja tässä imetyshuoneessa me käytiin yhdessä, kun oltiin ensimmäistä kertaa kahdestaan Helsinki-päivällä. Katsoit Mannerheimintietä totisena ja pidit minusta tiukasti kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti