Lapsen takia

Viimeisen kymmenen kuukauden aikana minulle on selvinnyt, että lapsi on ihmeellinen voima elämässä. Lapsen takia on valmis venymään käsittämättömiin suorituksiin. Olen jo aiemmin pohtinut samaa, ennen omaa lasta, erään ystäväni kautta. Hän tuli äidiksi myös varsin kypsällä iällä ja muuttui paljon ihmisenä. Hän on ollut särmikäs, kova luu niinsanotusti. Jossain määrin hurja ja itsekäskin. Saatuaan kolme lasta hän pehmeni silmissä, venyi asioihin kuminauhan tavoin, muuttui kulmikkaasta sitkeäksi ja joustavaksi. Sitä oli jotenkin upeaa seurata vierestä. Hänestä tuli jopa perhepäivähoitaja, voidakseen hoitaa myös omat lapsensa kotona.

En tiedä olenko itse muuttunut tai joutunut venymään, ehkä olen aiempaa kärsivällisempi. Joudun luopumaan monesta omasta tarpeestani lapsen hyväksi, tai ainakin siirtämään omiani. Tällä hetkellä huomaan suojelevani vahvasti perhettämme ja tätä kotia, mietin turvallisuuttamme ja yksityisyyttä. Lastensuojeluun palaaminen on ollut rankempaa kuin ajattelin. Asiat tulevat iholle ja satuttavat. Välillä tuntuu, etten pysty enää tekemään tätä työtä. Mutta mitä sitten? En osaa muuta.

Olen miettinyt myös sitä, kun sanotaan, että pariskunta pysyy yhdessä lasten takia. En keksi parempaa syytä pysyä yhdessä, kuin yhteiset lapset. (Olettaen tietysti, että elämä ei ole puhdasta perhehelvettiä, vaan sellaista normaalia ylä- ja alamäkeä.) Juttelimme eilen pitkään siitä, millaista miehellä on asuessaan erossa kahdesta lapsestaan. En halua vähätellä eroja tai parisuhteen päättymisiä, mutta väitän, että tuskallisinta elämässä on joutua eroon omasta lapsesta. Mies itkee edelleen muistaessaan tunteen, kun tajusi menettäneensä myös toisen lapsensa eronsa myötä. Tapaajavanhempi menettää suurimman osan yhteisestä arjesta. Parhaimmillaankin eron myötä vanhempi menettää joka toisen viikon lapsensa elämästä.

Olen kertonut miehelle, että en tule koskaan suostumaan avioeroon. (Toivottavasti hän ei hoksaa, ettei minulta varsinaisesti kysytä mitään, jos hän vakaasti haluaa erota minusta.) On turha kuvitella aloittavansa uutta elämää jonkun pirkon kanssa, sillä minä roikun mukana kuin paha uni. Kodistani en ainakaan lähde. Ja lapseni kanssa aion elää jokaisen arkipäivän. Ja viikonloput.  Niin että elä siinä sitten uutta onnea.

Tarkennuksena edelliseen, että emme ole miettimässä eroa. Olen vain ilmoittanut asiasta varmuuden vuoksi, jos mies sattuu haaveilemaan jostain angorapaitaisesta Bambista, jolla on rinnat kuin ketunnenät ja aikaa käydä laitattamassa kyntensä. Mieheni on minulle maailman paras ja ainoa mies, sillä hän on lapseni isä. En keksi mitään sen sitouttavampaa seikkaa tässä maailmassa.

Sellaista mietin näin isänpäivän jälkihöyryissä.