Työläs työ

Mies on ollut kotona viimeiset viisi viikkoa ja minä olen keikkaillut ahkerasti. Olen ollut kahden työn loukussa, mikä on ollut tosi mielenkiintoista, sillä kumpikaan niistä ei ole oma vakityöni. Olen tosi tyytyväinen omaan virkaani, mistä olen hoitovapaalla, joten on aika luksusta päästä kokeilemaan muita paikkoja ilman, että täytyy lähteä pysyvästi pois omastaan. Sosiaalipäivystys on tosi haastavaa, joka työvuorossa tulee vastaan jotain ihan uutta. Jatkuva kiire ja kaaos koulii karsimaan ja tehostamaan ihan uudella tavalla. Jos tekisin sitä työtä pitkään, tulisi ihan mahtava rutiini ja ote työhön. Toisaalta siinä on vaarana kyynistyä, sillä jokainen päivä tuo myös jotain entistä kamalampaa vastaan. Miehen palatessa omaan työhönsä viikon kuluttua teen osa-aikaista työtä pääasiassa tänne kotikaupungin lastensuojeluun. Siellä on leppoisa tahti ja asiakkaita koko kaupungissa saman verran, kuin minulla ja työparillani yhteensä omassa työssä. Ensi töikseni keräsin kukkaruukut ja kynttilänjalat pois asiakkaiden ulottuvilta, siinä toimistossa eivät tavarat ole lentäneet. Joskus joku on suuttunut ja paiskannut paperinsa lattialle. Aika kontrasti sosiaalipäivystykseen, jossa varusteisiin juuri hankitaan luotiliiviä ja kotikäyntiohjeistuksessa kehotetaan seisomaan viistosti asiakkaan oven takana, ettei osu, jos suoraan oven läpi ammutaan.

Työn raskaus tuli kuitenkin yllätyksenä, se miten herkkä olen nykyään. Olen luullut olevani sitkeä ja paljon nähnyt ja kokenut, mutta oman lapsen saamisen jälkeen asiat kirvelevät aivan uudella volyymilla. Haavoittuvuus ja herkkyys ovat hyviä asioita, normaaliutta, mutta minun työssäni ne melkein invalidisoivat. Toisina päivinä kotiin ajaessani on tuntunut siltä, kuin maailmasta olisi imetty kaikki värit ja ilo pois. Toisaalta värit palaavat, kun saan Maissin syliini ja nuuhkin hänen hiuksiaan ja niskakuoppaansa. Tänään työpäivä oli pitkä kuin nälkävuosi ja minulla oli järkyttävä ikävä Maissia. En muista ikävöineeni ketään koskaan näin kovasti, on kuin sielua revittäisiin irti. On tuskallista olla erossa omasta lapsesta. Jos olisin palannut nyt kokonaan töihin, tämä olisi arkeamme. Ajatuskin on sietämätön.

Ajattelen lämmöllä loppuvuotta ja seuraavaa. Puolikkaita työpäiviä ja tiukkaa taloutta, mutta aikaa kotona ja lapsen kanssa.

Ps. Todiste siitä, että olen mennyt rikki. Eilen olin poliisiasemalla työasioissa ja jouduin hengaamaan tosi söötin nuoren poliisimiehen kanssa. (Poliisit ovat olleet heikko kohtani.)  MinäennenMaissia olisi flirttaillut häikäilemättömästi, vaihtanut numeroita ja sopinut lounastreffeistä. MinäjälkeenMaissin jutteli vauvoista (söötillä poliisilla oli 9 kuukauden ikäinen) ja siitä, joko teillä kävellään/kiivetään/seistään/nukutaan yöt.

Sain sentään pyytämättä hänet keittämään minulle tuoretta kahvia. Vanhempi vanhemmalle.