tiistai 25. marraskuuta 2014

Säästövinkkejä

Ihana P tilasi minulta säästövinkkejä ja ne tulevat tarpeen nyt itsellenikin. Olen ollut hetken aikaa jo kesälomalla omassa työssäni, mutta joulukuun alussa palkanmaksu loppuu, samoin vanhempainraha jo jokin aika sitten. Kiitos osa-aikaisen työni tulen tienaamaan 40 % normipalkastani plus kotihoidontuki, so the party is over my friends.

1. Laihduta. Syö vähemmän, varsinkin vähemmän herkkuja. Vähemmän rahaa kauppaan, enemmän sopivia vaatteita omassa vaatekaapissa. Kaksinkertainen säästö.
2. Suunnittele ja toteuta ruoka alusta loppuun itse, niin paitsi silloin kuin käytät edullisia eineksiä. Kaikki kaupasta ostettu on joka tapauksessa halvempaa kuin ulkona syöminen. (Hyvästi lounaat, hyvästi hetken mielijohteesta haetut thai-ruoat, pitsat ja kebut.)
3. Älä heitä ruokaa pois, ts. tee ruokaa tähteistä tai ota evääksi töihin.
4. Osta vain sellaista mitä oikeasti tarvitset. Ei tunneostamista, ei palkitsemista, ei lohdutuslahjoja, ei olenansainnuttämän-juttuja. Kierrätä tavaroita omassa kodissa. Lainaa kaverilta/kaverille. Älä osta edes kirpparilta, ellet oikeasti tarvitse. Tätä miettinyt viime aikoina kovasti.  Luin vasta jostain, hesarin kolumnista muistaakseni, siitä, kuinka väärin on puhdistautua hankkiutumalla eroon tavarasta. Tavara ei häviä maailmasta mihinkään. Tärkeämpää olisi oppia arvostamaan tavaraa, sitä mitä sinulla jo on. Ei sitä uutta tavaraa, mitä et ole vielä hankkinut. Meillä ei vaihdeta sisustustusta, ei vaikka syytä olisi. (Maissi on pureksinut tammisen tv-tason piloille. Oikeasti, pureksinut.) Suunnittelen ruokapöydän tuolien maalauttamista kaupungin työpajalla. Meillä on kaikki paikat täynnä tavaraa. Mitään uutta emme tarvitse. Sisustamisen tilalle siivoamista. Meillä koti näyttää ihan uudelta ja upealta, kun joskus siivoaa.
5. Älä matkusta. Tai sitten toteuta ajatusta less is more. Matkusta lähemmäksi, kotimaassa, päiväksi, pienesti. Nauti kaikesta vaihtelusta, vaikka retkestä lähikaupunkiin. Kulje silmät auki, ihmettele, pysähdy.
6. Harrasta edullisia juttuja; käy uimahallissa, kirjastossa, leffassa (tai vuokraa), lenkillä, juoksemassa, kudo, sienestä, juttele ystävien kanssa. Kutsu kylään ja kyläile. Tee eväsretkiä metsään tai luontopolulle.
7. Hanki käytettynä sellaista, mikä on järkevää, esim. lasten vaatteita.Tee itse jos osaat. Tai teetä anopilla. Korjaa, korjauta, maalaa, kunnosta.
8. Muista, että tarpeet lisääntyvät tulojen mukana. Nyt käännät vain kulutuksen toiseen suuntaan. Siihen en kuluta-asentoon.

On kliseistä sanoa, että onni ei maksa mitään, kun kuitenkin on kiva saada joku uusi vaate itselle tai lapselle, syödä hyvin tai tuntea turvallisuutta, jos on rahaa säästössä. Niillä ei kuitenkaan ole merkitystä, ellei ole muuta sisältöä tai onnea elämässä; ystäviä, perhettä, rakkautta tai kykyä nauttia. Tai vaikka terveyttä. Omalla kohdalla on myös tilanne, jossa meillä oikeasti on kaikkea, ja enemmän. On eri asia säästää omakotitalossa maalla ja sanoa, että tehkää kivoja ilmaisia juttuja, kuten vaikka puutarhatöitä. Puutarha on oikeasti luksusta. Kuluttamisen pienentäminen on minulle sitä, etten hanki mitään turhaa tai uutta, ja mietin tarkkaan ruokaostokset. Tajuan kuitenkin, että 40% tuloillakin olen etuoikeutettu ja "köyhyyteni" on näennäistä.

Pääasia, että elämässä on iloa. Laitoin Maissia nukkumaan tänään ja hän alkoi hassutella. Äittä, Maissi sanoi, ja yritti saada minut nauramaan. Kun nauroin, hän kääntyi katsomaan ja alkoi hihittää. Kohta taas kuului äittä, ja toiveikasta hihitystä. Nukkumisesta ei tullut mitään, kun meitä vaan nauratti. Ihana pöhkö tyttö. Mikä etuoikeus on saada viettää aikaa hänen kanssaan.

1 kommentti:

  1. Tavara ei häviä...apua. Tätä olen miettinyt viime päivinä, kiitos "ravistelusta".

    Pusuja!

    Pieta

    VastaaPoista