keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Unelmat ja haaveet

Kuuntelin aamulla yle arenasta haastattelua tuttavaperheestä, joka on lähdössä kuudeksi vuodeksi purjehtimaan. Heillä on pienet lapset, jotka tulevat käymään koulua purjeveneessä. He ovat suunnitelleet tätä jo pitkään, unelma on realistinen ja heille mahdollinen toteuttaa, ja he ovat varautuneet kaikkiin mahdollisiin riskeihin, mihin elämässä voi varautua. He ovat fiksuja ihmisiä, eiävt mitään tasapainottomia haaveilijoita. Jos joku selviää kuudesta vuodesta purjeveneessä, he selviävät. Mutta joo, tietysti mitä vain voi tapahtua. Niin voi kuivalla maallakin käydä.

Jäin pohtimaan kysymyksiä, joita kuuntelijat esittivät. Kuten miten lasten kaverisuhteille käy ja mitä jos tulee myrskyjä, merirosvoja jne. Hyviää ja perusteltuja kysymyksiä, joihin heillä oli mietityt vastaukset. He tuskin pohtivat asioita ensimmäistä kertaa. On helppoa arvostella toisten ratkaisuja, kyseenalaistaa valintoja silloin, kun ne ovat toisenlaisia kuin omani. Voi kritisoida lapsen viemistä turvallisesta luokkayhteisöstä kotikouluun purjehtimaan maailman meriä. Kyllähän tämä normatiivinen 8-16 elämä räntäsateisessa lamaSuomessa keskellä vihapuhetta on lapselle turvallisempi ympäristö, kuin olla purjeveneessä oman perheensä kanssa. Joskus mietin, että asioita täytyy kyseenalaistaa vain, koska joku toimii eri tavalla kuin minä rohkenen toimia.

En uskaltaisi lähteä purjehtimaan maailman ympäri, koska en osaa purjehtia. Rakastan ja pelkään merta, ja ajatuskin on minusta kammottava. Mutta se, että he toteuttavat unelmansa, on minusta huikeaa. Se saa miettimään, mitä minä haluaisin tehdä? Miten me voimme perheenä toteuttaa omia unelmiamme? Mitä ne ovat, meidän ja minun näköiset unelmat ja haaveet?

Minulla on yksi, vähän simppeli haave. Se on oikeastaan aika helppo toteuttaakin, mutta silti usein unohdan sen. Haluaisin olla ulkoileva äiti, sellainen reippailija-hemuli. Äiti, joka vaeltaa, on yötä teltassa, laittaa ruokaa ulkona, retkeilee. Minä osaan sen kaiken, suunnistusta lukuunottamatta. Sitäkin haluaisin, mutta kohdallani se on jo liioittelua. Olin päättänyt jo eilen, että tänään menemme metsäretkelle. Maissi haluaisi metsään vaikka joka päivä, mutta hänen vanhempansa ovat liian laiskoja viemään häntä. Ei tänään. Tein ruokatermokseen keiton ja pakkasin muuta evästä ja teimme lounasretken läheiseen metsään. Kävelimme luultavasti muutaman kilometrin kaikkiaan, mikä on tosi hyvin kaksivuotiaalle. Metsäretken jälkeen kävelimme vielä katsomaan naapurin lehmiä. Olin unohtanut pakata itselleni kahvia, mutta olin tosi reipas enkä marissut siitä lainkaan. Istuimme aurinkoisella kalliolla, söimme jauhelihakeittoa ja Maissi oli tohkeissaan siitä, että syömme ulkona metsässä. Minun haaveeni on jaksaa, lähteä ulos, seikkailla vähän. Olla hassu. Uskaltaa. Viitsiä ylittää oma laiskuus. Uskaltaa unelmoida.

4 kommenttia:

  1. Ihania haaveita sinulla! Sellaisia, joiden toteuttaminen ja niissä onnistuminen on mahdollista.

    Piti oikein moneen kertaan tarkistaa, että lähtevätkö nämä seikkailijat tosiaankin kuudeksi vuodeksi?
    Kuusi vuotta on hirmu pitkä aika.
    Minä pystyn suunnittelemaan elämääni hädin tuskin viikon verran eteenpäin, joten tyydyn vähän vaatimattomampiin haaveisiin minäkin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, he oikeasti lähtevät kuudeksi vuodeksi, nin on suunniteltu. He ovat ihanalla tavalla järkeviä heittäytyjiä. Sunnuntaina lähtevät liikkeelle. Huikeaa.

      Poista
  2. Ihana unelma. Ehkä mä varastan ton idean itselleni!

    VastaaPoista