Lainsuojaton majani

Eilen tuli postissa hassu kirje. Olin unohtanut lainhuudattaa yhden kiinteistöistäni. Whaaat?

Kirjeen mukaan olen saanut lahjaksi kiinteistön. Muisti palailee pätkittäin. Pari vuotta sitten vanhempani tekivät minulle lahjakirjan kesämökistä, joka on saaressa. En silloin halunnut ottaa sitä vastaan, koska veljeni välit vanhempiini olivat eronsa vuoksi katkenneet ja tilanne oli muutenkin hankala. Sovittiin, että haudataan paperit jonnekin odottelemaan aikaa parempaa. Kaupanvahvistaja ei ollut kuunnellut mitä asiasta sovimme, vaan oli ilmeisesti vienyt asian eteenpäin. Nyt minun nimissäni on lainhuudattamaton mökki merellä.

Isän mielestä mökin voi myydä, sitten kun haluan. Se on ränsistynyt käytön puutteessa, vaatimaton ja vailla vettä ja sähköä. Sen kuntoon laittaminen ja esimerkiksi sähköjen vetäminen maksaisi, samoin paremman veneen hankkiminen. Minulla on vene, jonka ärhäkkä 5-heppainen moottori on hankittu minun lapsilisilläni kultaisella 80-luvulla. Mökille on minun arjestani 500 kilometriä plus ikuisuus veneellä, jonka perässä on sähkövatkain. Ja sitten taas toisaalta, jos asian ajattelee toisinpäin. Maailmassa on äkkiä merimaisema ja kivikkoinen ranta, joka minun. Pieni sauna, jonka lempeän suolaiset löylyt ovat minua varten. Pieni mökki, jonne voi tehdä pesän ja retkipaikan minulle ja perheelleni. Entä jos vetäisi sinne sähköt tai aurinkopaneelin? Entä jos hankkisi kajakit koko perheelle ja meloisi ja retkeilisi siellä (haloo, reippailija-hemuli-äiti puhelimessa) ? Miehen saa sinne, mikäli telkkari näkyy ja grilli pöhisee. Mökki on oikeastaan aika täydellinen meille, jotka asumme maalla. Siellä ei ole nurmikkoa, mutta siellä on jotain mitä äärettömästi kaipaan. Meri.

Taidan tietää mitä teen.