keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Suurin on Rakkaus

Olin tänään laulamassa kuorokaverin vihkimisessä, aika pysäyttävissä häissä. Kuorokaverin puoliso kuolee lähiaikoina, hän sairastaa syöpää ja ja hoidot on lopetettu. Vielä kun mahdollista, he olivat halunneet rekisteröidä parisuhteensa ja pyysivät kuorolaisia laulamaan toimitukseen. Meitä oli muutama keskellä arkipäivää päässyt paikalle ja ajattelin, että olimme onnekkaita saadessamme jakaa heidän hetkensä. Lauloimme Cohenin Hallelujahin, joka on yksi lempilauluistani. Se laulettiin myös meidän häissämme. Laulun sanoista on pari erilaista versiota ja tämän päiväinen versio ei ollut niistä mikään. Tilanne oli aika koskettava ja solisti unohti sanat täysin ja lauloi jotain sinne päin. Oma suosikkikohtani on tuo allaoleva.


Well, baby, I've been here before.
I've seen this room, and I've walked this floor.
I used to live alone before I knew you.
But I've seen your flag on the marble arch,
And love is not a victory march,
It's a cold and it is a broken Hallelujah
Hallelujah, Hallelujah
Hallelujah, Hallelujah

Well, there was a time when you'd let me know
What's really going on below,
But now you never show that to me, do you?
But remember when I moved in you,
And the Holy Ghost was moving too,
And every breath we drew was Hallelujah
                                                              Hallelujah, Hallelujah
                                                              Hallelujah, Hallelujah

Kun luen ja kuulen tuon kohdan, muistan oman yksinäisyyteni syvyyden. Muistan ilon toisen löytämisestä, yhteisestä halusta ja jakamisesta. Tunteesta, kun läheisyys on kuin rukousta.  Mietin vihkiparia ja sitä, mitä kohti he ovat matkalla. Millaista on mennä naimisiin tietäen, että onni on lyhyt? Ettei tule pumpulihäitä tai vuosipäiviä? Ja silti antaa itsensä toiselle, sitoa oma kohtalonsa toisen käsiin. Tänään myös ensimmäistä kertaa todella käsitin sen epäoikeudenmukaisuuden, ettei homoseksuaalina kristittynä voi mennä naimisiin kirkossa. Olin täysin heteronormatiivisesti kuvitellut kuorokaverin puolison olevan eri sukupuolta. Sillä ei ollut minulle mitään merkitystä sinänsä, mutta minua huvitti oma jäykkä tapani ajatella ja olettaa asioita. Olin vain ihmetellyt mielessäni, miksi kristitty pariskunta menee naimisiin maistraatissa eikä kirkossa. No siksi. Surin heidän puolestaan sitä, ettei kaavaan kuulunut siunauksia, esirukousta ja kaikkea sitä, mitä kristilliseen vihkimiseen kuuluu. Siunasin heitä mielessäni, kuten me kaikki.

1 kommentti: