maanantai 13. lokakuuta 2014

Tradition äärellä

Olen pitkään halunnut aloittaa tradition nimeltä Sunnuntain perheateria. Sellaisen yhteisen aterian muodon, missä iloisen meluisasti tulevat yhteen neljä sukupolvea vaihtamaan kuulumisia ja kokemaan läheisyyttä ja lämpöä. Haluaisin juurruttaa sen lapsiin niin syvästi, että he muistaisivat sen aina suunnitellessaan ohjelmaansa - ai niin, parittoman viikon sunnuntai, silloin on perheateria iskän luona. Miehen esikoisen kanssa on ollut vaikea sopia tapaamisia siitä saakka, kun hän on täysi-ikäistynyt. Ei ole helppoa olla nuori mies ja saada aika riittämään myös kahden vanhemman ja tyttöystävän perheille. Siksi teinitytön kanssa on aloitettava nyt, jotta juurtuminen onnistuu.

Alustuksesta huomaa, että olen kasvanut aivan kummallisessa perhekuviossa, eikä minulla ole mitään realismia tässä italialaistyyppisessä perheateria-fantasiassani. Huomasin sen eilen mm. siinä vaiheessa, kun anoppi mökötti noin tunnin verran tajuttuaan, että "kaikki tulevat" tarkoittaa myös hänen ex-miestään ja lasten isoisää puolisoineen. Kun perheen 90-vuotiaat kävivät keskustelua siitä, miksi neekeri-sana ei oikeasti ole loukkaava, pohdin koko perheaterian olevan haitallinen lasten kehitykselle. (Isomummilla on käytössään myös sana mutiainen, jota hän kuitenkin onneksi välttää käyttämästä silloin, kun nuoren miehen ulkomaalaistaustainen tyttöystävä on paikalla.) Heti syötyään teinitytöllä tuli kiire läksyjen pariin, mikä kertoo painavaa viestiä seuran houkuttelevuudesta. Sain kuitenkin kiristettyä (syyllistämällä isovanhempien tulleen juuri hänen vuokseen meille) ja lahjottua (kerroin whatsappin kautta minne piilotin uusimman akuankan) hänet jäämään aikuisten seuraan sohvannurkkaan. Lopulta kaikki kuitenkin sulivat Maissin ihailuun ja teinitytön ja isänsä väliseen vitsailuun, ja ainakin hetken aikaa olimme yhtä suurta perhettä. Jopa niin, että isomummin puoliso kommentoi Maissin isällä olevan tosi massiivinen maha. Mieheni pohti myöhemmin, että sellaiseen keskustelunavaukseen olisi voinut lähteä mukaan avautumalla papan heikentyneistä ajotaidoista, joita ei oikeasti kannattaisi kompensoida lisäämällä vauhtia.

Ruoka oli kuitenkin hyvää ja sitä oli riittävästi. Kahden viikon kuluttua sitten taas. Katsotaan kuinka moni on enää tulossa.


6 kommenttia:

  1. mahtava idea :)! Ehkä?

    Meillä on perhetraditiona sunnuntaipizza omalle väelle. Siis meille saman katon alla asuville.
    Vanhukset ruokitaan kerran-pari vuodessa soppalounaalla, ja ennen joulua joulupuurolla, pitäisikin oikeastaan ryhdistäytyä tässä asiassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä sanoisin, että teidän traditio kuulostaa kivemmalta.

      Poista
  2. Tsih! haluat tota siis oikeesti kahdesti kuussa? :D
    Mä haaveilen kanssa meluisista perhepäivällisistä, mutta en ikinä järjestä. Ei ne oikein toimi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, taidan olla yhtä hullu kuin parjaamani sukulaiset. Masokisti vähintäänkin. Lisää tähän vielä etukäteisvalmistelut ja jälkisiivous, 11 hengen ruokkiminen ei onnistu ihan vaivatta.

      Poista