keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Hapeton tila

Ystävät olivat eilen käymässä, se oli ihanaa. He ajoivat 150 km suuntaansa päästäkseen meille iltakahville. Vanha ystävyys on niin arvokasta, unohdan tämän tunteen välillä. Minulla on ollut koko päivän olo, että olen taas puhjennut omaksi itsekseni. Että ystävien kanssa höpötellessä niitä näitä kuuntelee samalla omia ajatuksiaan ja puhuu kuin itselleen. Mieleen tulee sanonta, jonka mukaan ei tiedä mitä ajattelee asiasta, ennenkuin on jutellut siitä ystävänsä kanssa.

Minä kaipaan, kaipaan, kaipaan ystäviäni ja heidän seuraansa. Tuntuu välillä kuin olisin hapeton kala ilman omia ihmisiäni. Aikani kuluu niin pitkälle muiden ehdoilla. Ydinperheessäni, miehen ja Maissin kanssa olen vapaa ja oma itseni, mutta tässä ympäröivässä perhesysteemissämme sekä suhteessa lapsuuden perheeseeni olen vain varjo itsestäni. Se on surullista, enkä tiedä kuinka muuttaa sitä. Kukaan heistä tuskin haluaa enempää minua, varjonikin on jo aika värikäs. Aikuisikäni ystävät, nuo muutama kallisarvoinen aarre ihmiseksi, ne kenen kanssa olen kasvanut minuksi ovat osa mieleni maisemaa. Heidän seurassaan koko sieluni hengittää ja lepää, iloitsee ja ihmettelee.

Ensi viikolle on jo onneksi sovittu seuraava tapaaminen. Ajetaan Maissin kanssa heille kylään, mennään pitkälle lenkille ja jutellaan. Ja taas olen enemmän itseni oloinen.

Ennen kesälomia ei kannata tehdä suuria suunnitelmia ettei pety. Varsinkaan uusperhessä ei kannata odottaa yhtään mitään. Aion kaiken uhallakin tehdä to do listan lomalleni.

1. Hanki aikaa ystävien kanssa. Niin paljon kuin mahdollista! Omaa aikaa ja perheaikaa ystävien kanssa.
2. Kävele. Mieluiten se 20 000 askelta päivässä.
3. Elä omaa elämääsi, älä muiden.
4. Kitke rikkaruohoja. Paljon.
5. Mene Hankoon yöksi.
6. Syö paljon kalaa.
7. Tee mansikkakakku.
8. Lue edes yksi kirja. Mieluummin monta.
9. Mittaa kesämökillä kaikki mahdolliset pinnat ja ala suunnitella remonttia. Jo pelkkä suunnittelu tekee iloiseksi.
10. Nuku paljon.
11. Nuku teltassa Maissin kanssa.
12. Syö pihalla aina kun voit.
13. Juo kahvia ukona aina kun voit.
14. Hengitä. On kesä.

2 kommenttia:

  1. Minä niin tajuan, tuon toisen kappaleen varsinkin! Ihan kuin omia ajatuksiani. Ihanaa, että en ole näidenkään kanssa yksin! Puss, ihana!

    VastaaPoista
  2. Ihanan monta tuli eilen tehdyksi <3 I´m back, kiitos sun!

    VastaaPoista