tiistai 14. kesäkuuta 2016

Siivet ja juuret

Olen seurannut viime ajat eri foorumeilta tuttavaperheen lähtöä purjehtimaan ympäri maailma. Eilen he nostivat purjeet ja ovat nyt liikkeellä. Perheen mummin fb-päivitys oli minusta liikuttava, sillä hän oli liittänyt siihen you tubesta Peppi Pitkätossun jäähyväislaulun. (Joka on minusta yhtäaikaa itkettävä ja toiveikas.) 

Menemättä yksityiskohtiin, tuon perheen mummi on yksi naisidoleistani tässä maailmassa. Hänessä on upea yhdistelmä älyä ja viitseliäisyyttä (hän viimeisteli väitöksensä eläkepäivillään), kauneudentajua ja lämpöä. Minusta ei ole sattumaa, että hänen lapsensa lähtee purjehtimaan perheensä kanssa maailman ympäri. Hän itse sanoo halunneensa antaa lapsilleen siivet ja juuret jotta he pärjäisivät, ja hyvän itseluottamuksen, joka kantaa niin iloissa ja pettymyksissäkin.

Ei ole helppoa olla hyvä äiti. (Ajattelee hän tässä, joka huutaa Maissille ja komentaa rumalla, kyllästyneellä äänellä.) Täydellinen äiti on mahdottomuus olla. Jokainen mokaa jossain. Mietin vastikään, että tässä elämässä olen ollut surkea vaimo, mutta lähes keskinkertainen äiti. Äiti-idolit ovat ihania peilejä omalle kasvulle äitinä. Tekee hyvää huomata niitä kohtia, joissa purjeet pitää nostaa ja tarttua toimeen. Ihailen kannustamista seikkailuun, oman polun kulkemiseen. Irti päästämistä, lupaa olla onnellinen, saattamista, auttamista. Läsnä olemista mutta ei tukahduttamista, omien unelmien elämistä. Maissi on vielä pieni ja tarvitsee paljon turvaa ja suojaa. Hän ehtii hetkessä kadota silmistä. Samalla kun yritän pitää häntä hengissä, opettelen itse myös luottamaan elämään ja varjelukseen. Maissi ei ole minun varassani yksin. Seikkaillaan yhdessä, kokeillaan asioita. Jonain päivänä hän seikkailee ilman minua. Minun tavoitteeni on, että hän uskaltaa tehdä niin, koska hänellä on siivet ja juuret, sekä luottamusta itseensä ja elämään.

Vaikka se tarkoittaisi, että minä olen rannalla ja laulan jäähyväislaulua. 

1 kommentti:

  1. Ihana sinä! Allekirjoitan, vaikka omakaan äitiys ei varmasti yllä kymppitoikkariin. :D

    VastaaPoista