Juhannus on sujunut leppoisissa merkeissä. Aurinkoa, sadetta, hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Maissin varavanhemmat olivat yökylässä ja heidän kanssaan on mukava kokkailla, saunoa ja höpötellä. Eilen pelasimme frisbeegolfia puutarhassa. Osa frisbeistä on tammikuussa kuolleen ystäväni, ja sydäntäni riipaisee joka kerta, kun näen niissä hänen tutun käsialansa, nimensä ja puhelinnumeronsa. Kuoleman todellisuus on merkillinen. Ystäväni on kuollut, poissa kokonaan. Silti hän on läsnä puutarhassa, kun heitellään frisbeetä ja nauretaan. Hän on läsnä sydämessäni.
Viime viikko oli rankka. Maissin kummisetä sai kuulla sairastavansa Hodgkinsin lymfoomaa, joka on levinnyt solisluuhun ja lantioon. Toinen ystävämme irtisanottiin. Vaikka omassa elämässä on nyt myötätuulta ja hyvää mieltä, ystävien vaikeudet tuntuvat kurjalta. Kaiken keskellä olen ollut megasosiaalinen. Lähes joka päivä viime viikkojen aikana on joku käynyt kylässä, se on ollut mukavaa. Niin nyt juhannuksenakin.
Mutta nyt talo on hiljennyt, mies nukuttaa Maissia ylhäällä ja minulla on irtokarkkia ja kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti