perjantai 10. helmikuuta 2017

Perjantai

Viikot karkaavat käsistäni. On maanantai ja sitten tulee perjantai. Olen ihan omppuna työstäni edelleen. Jokainen päivä on erilainen ja opin koko ajan. Ainoa miinus on jatkuva kiire, lastensuojeluilmoituksia tulee edelleen ovista ja ikkuinoista. Työkaverini ovat kivoimpia koko maailmassa.

Mies lähti nukkumaan typyn kanssa ja ajattelin, että saan rauhassa kirjoittaa. Sen sijaan olen hihittänyt ääneen Sohvaperunoita. Ihan huikea ohjelma, mitä tyyppejä! Ja nyt jo väsyttää, menen nykyään jo yhdeksältä nukkumaan. Ja herään aamuviiden jälkeen. Syön aamupalaksi chian siemeniä ja näytän työssäkäyvältä ihmiseltä, en enää kotiäidiltä. (Joku muu pystyy näyttämään kotiäitinäkin hyvältä, minä en pystynyt.) Elämä tuntuu vaan niin hyvältä juuri nyt. Edelleen avaan jokaisen oven. Sanon kyllä elämälle, yhä uudestaan. Yksi iso muutos on tapahtunut laulamisessani. En enää häpeä ääntäni. Laulan kovaa ja korkealta. Huomenna menen ostamaan itselleni luistimet ja menemme ensimmäistä kertaa illalla luistelemaan typyn kanssa.

Huomenna energiahoitoa ja sunnuntaina messuun laulamaan leffamusiikkia. Siitä tulee  niin hauskaa! Ihanaa viikonloppua teille myös ihanaiset <3

2 kommenttia:

  1. Kappas, asut kotikaupungissani! Olen lukenut blogiasi silloin, kun sen aloitit, sitten unohdin kokonaan ja nyt olen lukenut niitä lukemattomia postauksia, kun taas muistin. Ja tässäpä tulikin tuttu kohta. Asun nykyisin muualla, mutta sen jälkeen kun kerran vahingossa kotikaupunkikäynnillä osuin messuun, jossa esiinnyitte, olen aina yrittänyt ajoittaa vierailut niin, että osuisivat kuoronne esiintymisen kanssa samaan aikaan. Olette vaan niin riemullisia! Tähän leffamessuunkin yritin, mutten päässyt tulemaan :( Mutta kesällä... teatterilla varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla <3 kiitos kun kommentoit. Ja kiitos että tulet kuuntelemaan :) siitä tulee upea keikka ainakin treenien perusteella, paljon uudenlaista soundia on löytynyt. Ja lisää iloa :)

      Poista