Ai luaja, sanoo ystäväni välillä aika sopivaan kohtaan. Niin minäkin tänään. Nämä viikot, ihan oikeasti. Kolmevee on tällä viikolla vetänyt itsensä huutavaksi äksäksi neuvolassa ja kampaajalla. Hammaslääkärin peruin, koska en kestänyt enempää nöyryytyksiä yhdellä viikolla. Aloitin kuntosalitreenin (siis lisää nöyryytystä toisella saralla) ja eilen olin kummitytön vanhojen tansseissa, sitä ennen sain olla meikkaamassa ja laittamassa häntä juhlakuntoon. Suloinen, vaatimaton tyttö, joka säteili myös ilman 800 euron pukua ja suihkurusketusta.
Kaksi iltaa pois kotoa takasi kiukkua aamuihin ja iltoihin, siis kolmeveelle. Lopulta yhtenä aamuna hän sai sanottua, ettei halua lähteä aamulla mihinkään vaan jäädä kotiin äidin kanssa. Hei, tell me about it. Tämä on nyt vaan meidän työtä tässä kohti ja lähteä pitää, vaikka aina ei huvita, niin selitin. Sydäntä kuitenkin riipii Maissin täysi työpäivä hoidossa viitenä päivänä viikossa. Mietin, voisinko tehdä osa-aikatyötä, mutta valitettavasti se ei onnistu tässä vaiheessa. Täytyy yrittää järjestää hänelle vapaapäiviä muilla keinoilla, kuten isovanhempien avulla.
Nyt on onneksi viikonloppu ja hetki aikaa hengittää ja ihmetellä. Kuten vaikka kettua, jonka olen nähnyt kahdesti tällä viikolla. Tosi kauniin ketun, tuuheahäntäisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti