maanantai 27. huhtikuuta 2015

Rakkauden ylösnousemus

Luin viime viikolla jutun Kari Hotakaisesta. Hän puhui kauniisti vaimostaan, joka ei ole hänen ensimmäinen naisensa, mutta kylläkin viimeinen. Erityisesti minua puhutteli tuo seuraava lainaus:

"Mikä rakkaudessa on yllättänyt sinut?
- Se, että rakkaus kuolee silloin tällöin. Sitten se nousee kuolleista toisena tai kolmantena päivänä tai kenties vasta kuukauden tai vuoden kuluttua uudenvärisenä."

On lohdullista kuulla, että pitkäkin rakkaus kuolee välillä. Ja että se herää myös uudelleen henkiin, uudenlaisena. Rakkauden kuolinkorina on kiduttava vaihe. Kaikki toisessa ärsyttää. Ainoa voimakas tunne tuntuu olevan viha, turhautuminen ja kyllästyminen. Rakkauden kuolemasta pitkässä suhteessa ei juuri puhuta. Tai sitten se tulee esille vaiheessa, jossa erotaan eikä mitään ole tehtävissä. Jos on päättänyt, ettei ero ole vaihtoehto, pääsee hieman helpommalla, sillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odotella aikoja parempia.

Vaikka yhteisen lapsen saaminen on toisaalta lähentänyt valtavasti, samalla liitossamme on pitkään eletty tahdon aikaa. Meillä on mennyt huonosti ydinperheenä, mikä tosin on paljon paremmin kuin mennä huonosti uusperheenä. En tule ihan helposti luopumaan ydinperheestäni. Aloitimme uudelleen pariterapian ja sen vaikutukset tuntuvat jo heti alussa. Anteeksipyytäminen ja -antaminen, kotitöiden uusjako, hellyysmääräykset ja kahdenkeskinen tekeminen olivat reseptillä. Niin pienistä asioista on kiinni se, missä valossa toisen näkee. Toinen näyttääkin uudelta, rakkaammalta; ihmiseltä, josta ei halua luopua.

Edit. Viime päivinä minua on valtavasti ilahduttanut miehen avoin tunnustus: Haluaisin olla Nuuskamuikkunen, mutta oikeasti olen kyllä Nipsu. Tällaista itsetuntemusta on pakko rakastaa. 

2 kommenttia:

  1. Jokainen sun kirjoitttama sana kosketti mua todella paljon.
    Sä kirjoitat niin todentuntuisesti tuosta kaikesta. valitettavan paljon liippaa nyt kyllä läheltä. Olen kuulevinani kuolinkorinaa...
    Me selvittiin kunnialla pikkulapsivuosista, mitä sen jälkeen on tapahtunut...

    Huoh!

    Hienoa että te olettte menneet pariterapiaan. Olisi kiva kuulla millaista se on ja mitä siellä oppii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi. Mua puhutteli tosi kovasti tuo Kari Hotakaisen ajatus, että vaikka rakkaus kuolee, se myös voi herätä uutena henkiin. Että rakkauden kuolema ei tarkoita sitä, että pitää erota. Mä olen eronnut avioliitosta kahdesti, mä en oikeasti suostu enää siihen. Mutta ajatus ja tunne, että rakkaus on kuollut, on aika pysäyttävä. Liian vähän mun mielestä puhutaan siitä, miten vaan mennään eteenpäin.
      Meillä on tosi hyvä uusperheterapeutti, ollaan käyty hänellä jo pitempään. Harvakseltaan mutta kuitenkin. Siellä itketään ja nauretaan, kumpikin yrittää selittää miten kokee ja tuntee. MItä toivoo, mitä pelkää. Terapeutti tulkkaa meidän välillä, huomaa ne kohdat, missä me ei tajuta toisiamme ollenkaan. Oon vihannut puolisoa ihan hirveästi jo jonkin aikaa, ja yksi käynti muutti siitä pahimman terän. Se tuntui ihan ihmeelliseltä. Että pystyi antamaan anteeksi jotain tosi syvästi loukannutta, kun toinen sitä pyysi. Ja se viha jäi oikeasti taakse. Ollaan huomenna menossa taas. Ehkä opin jotain uutta taas :)

      Poista