Isäni on ollut mestari vanhoissa sananlaskuissa, sellaisissa missä puoli vuotta etukäteen tiedetään puinti-ilmat sillä perusteella mistä päin tuulee tiettynä päivänä jne. Lapsuuteni on kyllästetty näillä lauseilla. Täytyisi vielä kirjoittaa niitä ylös, niin kauan kuin isä on niitä kertomassa. Suosikkejani ovat mummun sanalaskut, joista isä sanoo "äiti tapasi sanoa...". Myös ex-appiukkoni sanonnat ovat edelleen mielessäni harva se päivä. Kuten syökö kissa, vai annetaanko miniälle? "Kaikista autoista tulee vanhoina opeleita" ja "kun paskasta tehdään inkivääriä, se se vasta on tököttiä". Viime päivinä olen ajatellut erityisesti isäni lausetta "räkänokastakin mies tulee, ennen kuin tyhjän naurajasta". Koko viikko on mennyt ankarassa räkätaudissa, Maissi aloitti maanantaina ja minä seurasin tiistaina.
Tänään oltiin ensimmäistä kertaa liikenteessä ja vietiin mies kelluntaristeilylle työporukan kanssa, samalla käytiin kaupassa. Typyn nenä valui vimmattuna, eikä minulla ollut tietenkään riepua tai edes paperia mukana. Sain moittivia silmäyksiä vanhoilta rouvilta, kun tuon kipeän lapsen kauppaan. Ihan oikeutetusti tietysti. Räkänokkaiset lapset ovat ällöttäviä. Vähän kuin 10-vuotiaat pojat, jotka syövät juustonaksuja ja lähmivät sammakoita. Ja räkää on oikeasti joka paikassa. Kaikissa omistamissani vaatteissa on räkää. Ja sohvassa. Niin paljon on räkää ollut liikkellä, että lapsi osaa puhua siitä. Käkää, hän sanoo. Näyttää nenäänsä ja sanoo "tetä, käkää."
Mutta tyhjälle ei olla naurettu. Ainakaan paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti