Tampere by night

Istun Tampereella Torni-hotellissa, mukavassa design-tuolissa ja ikkunan takana aukeaa koko öinen kaupunki. Uskomaton maisema. Olen juuri löytänyt itselleni kesämökin.

Minulla on outo rakkaussuhde Tampereen kanssa, liittyen hämäriin nuoruusvuosiini. Tampere on ainoa sisämaan kaupunki, jota olen koskaan rakastanut. Se on ystävällisten ja mukavien ihmisten kaupunki. Tai oli ainakin 20 vuotta sitten.

Omaan menneisyyteen törmääminen on välillä häkellyttävä kokemus. Jotenkin ajattelen, että oman elämänsä kanssa pitäisi olla sovussa, hyväksyä kaikki mutkat ja kiemurat. On aikoja, joita muistelee toki mieluummin kuin toisia.

Tänään kuitenkin nykyisyys ja menneisyys kohtasivat jotenkin liikuttavalla tavalla. Istuin tyttäreni kanssa hotellin ravintolassa, joka on myös nykyinen manserokin mekka. Me olimme liikkeellä syömistä toivoen, muu väki enemmänkin ottamassa vauhtia lauantai-iltaansa. (Näin jo mielessäni otsikot; lastensuojelun sosiaalityöntekijä lapsen kanssa baarissa lauantai-iltana!) Saimme syödäksemme ja sain kahvin mukaani, karkasimme ylös 16. kerroksen huoneeseemme. Kaupungin lauantai-ilta jatkoi kuohuntaansa, minun viereeni sammahti pieni pömppömahainen ja punatukkainen tytönpampula. Jäin istumaan hiljaiseen huoneeseen, katsellen kaupungin valoja. Joskus olen ollut hurjapää tässä kaupungissa. Elänyt kaksoiselämää, välillä kolmattakin. Olen tanssinut pöydillä ja kaahaillut kaduilla. Olen saattanut suuren rakkauteni tuolla asemalla junaan tietäen, että hänen lähtönsä särkee sydämeni, eikä hän palaa koskaan. Myös minä satutin muita ihmisiä ja siksi näihin vuosiin liittyy häpeä, suru. On vaikea sanoa, etten kadu mitään, koska kadun aiheuttamaani kipua. Niistä vuosista jäi kuitenkin elämääni ihminen, joka on ollut minulle majakka ja maamerkki, ja jota ilman en olisi minä. Ja vaikka nykyään vuosien terapian jälkeen en enää toimisi/toimi samoin, se olin kuitenkin minä, jossain vuosikerrostumien alla. Se olin minä ja se kaikki on osa minun elämäntarinaani.

Toistuvasti kuitenkin törmään tilanteisiin, joissa ajattelen: Tätä nykyistä onnea ja rakkautta en vaihtaisi mihinkään. Parasta mitä koskaan minulle on tapahtunut, on ollut syntyä tyttäreni äidiksi. Missään maan päällä ei ole minulle suurempaa onnea tarjolla, kuin minun omassa elämässäni.

Ei  edes Tampereella.