Paska mutsi. Paska anoppi. Paska äitipuoli. Siinä noin tiivistetysti tämän hetken tunnelmat. Tosin itseni tuntien saatan hieman kärjistää.
Tein huikean löydön pääsiäisen pyhinä itsestäni ja Maissista. Me olemme tietyissä asioissa ihan samanlaisia. Kun meitä ärsyttää, me toimimme ihan samalla tavoin. Päädymme riitaan, huutoon ja äkäilyyn. Jossain kohti alkaa naurattaa jänkkäämisen älyttömyys, varsinkin omalta puoleltani, kun vastapuoli on kuitenkin vasta kolmevee. Onneksi myös kiukkumme laantuu nopeasti ja osaamme sopia. On jotenkin helpottavaa tunnistaa, että lapsi reagoi joihinkin tilanteisiin samoin kuten itsekin reagoin. Se on tuttua ja osaan toimia hänen kanssaan.
Eilen stepson oli brunssilla ihanan tyttöystävänsä kanssa. Ja mitä tekee paska anoppi-puoli? Kutsuu tyttistä kahdesti ex-tyttöystävän nimellä. Eiiiiiiiiiiii! Tsemppasin ihan hulluna asiassa, koska olen mokannut tässä ennenkin. Ja silti, se nimi lipsahtaa huuliltani. He ovat pelottavan saman näköisiä ja ex-tyttiksen nimi on helpompi lausua...tekosyitä, tiedän, se on anteeksiantamatonta. Ja pyysin tietysti anteeksi; tyttö sanoi, ettei ole moksiskaan. Kerroin rakkaasta ex-anopistani, joka teki minulle aina samoin. Olin vuosikaudet Kikkazilla, koska ex-vaimon nimi vain aina puski etuliitteeksi. Minua se ei haitannut, en ole kovinkaan mustasukkainen. Aviomiehen ex-vaimolle nykyisen anoppini nimimokat aiheuttivat kuulemma hillittömän kriisin pitkäksi aikaa, siksi olen vähän epävarma tässä. Mutta oikeasti, nimet! Hirveän hankalia muistaa! Pakko tunnustaa, että joskus muistan väärin myös oman aviomiehen nimen. Hirveän harvoin kylläkin. Jos itse olisitte kolmatta kertaa naimisissa, niin ymmärtäisitte hankaluuden. Hieman hermostuttaa mitä vanhuus tuo tähän lisämausteeksi. Kun ihan oikeasti alan olla huonomuistinen...
Paska äitipuoli olen tänään, kun teini on tavannut kavereitaan koko pyhänajan. Kaksi kaveria sai tulla mukaan brunssille ja yökylään eilen, mutta halusin, että he menevät kotiin jo nyt päivällä eikä vasta illan treeneistä. Halusin, että ehtisimme olla vähän aikaa vielä keskenämme perheenä. Kostoksi teini sopi menevänsä kavereiden mukaan järjestämään jonkun kolmannen kaverin synttärijuttuja jo päivällä, kun lupasin viedä heidät. Kostoksi on minun ikävä tulkintani asiasta. Minun on vaikea hyväksyä sitä, että teini on irtautumassa meistä ja siirtymässä yhä vahvemmin omaan maailmansa. Niinhän se täytyy mennä, mutta se tuntuu minusta hankalalta ja kurjalta. Laitoin heille juuri ihanan aamupalan ja katoin niin kauniisti kuin osasin. Siinä teille rakkautta, senkin teinit! Nyt tsemppaan itseäni, etten mökötä, kun kuskaan heitä ympäri seutukuntia omiin koteihinsa.
Edit. No en ihan kamalasti mököttänyt. Mutta harmitti kyllä. Ei niinkään itseni puolesta, vaan Maissin, joka odottaa isosiskoa kotiin aina 10 päivää ja pyörii neljä päivää hänen ympärillään. Nämä neljä lomapäivää hävisivät kavereiden seuraan ja Maissi jäi edelleen odottamaan. Luvassa on kurinpalautus kaverimenojen suhteen, teinin äidin luona on jo aloitettu kurinpalautus rahankäytön kanssa. Ei ole helppoa teininkään elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti