Ikävä

Tulee ikävä omaa itseään, ellei kirjoita. Olen ollut kirjoituslakossa noin kuukauden, ja tuntuu, kuin tukehtuisin. Koko talven olen pakottanut itseni kirjoittamaan, en blogia vaan muuta, tiukasti aikataulutettuna. Uskon samaan logiikkaan kuin gradun kanssa; kun vaan istuu sitkeästi alas ja kirjoittaa, lopulta tulee valmista. Lopulta pakko kääntyi itseään vastaan ja oli pidettävä taukoa. Nyt sanat taas tulevat, vapaasti ja pyytämättä. Tarina kirjoittaa itseään taas eteenpäin. Rakastan sitä tunnetta, kun sanat palaavat. Sitkeinä, vapaina, lannistumattomina kuin kevään linnut.

On ollut ikävä myös teitä. Olen huono pitämään yhteyttä keneenkään. Mitä teille kuuluu?

Minulle kuuluu oikeastaan ihan hyvää. Viime vuonna kirjoitin, että tästä vuodesta tulee lasten ja vanhusten teemavuosi ja niin todella on käynyt. Olen tehnyt töitä alkuviikosta kaksi päivää ja loppuviikon useina viikkoina viettänyt 500 km päässä kotiseudulla. Vanhemmat ovat olleet huonossa kunnossa ja tarvinneet paljon apua. Edestakaisin kulkeminen on ollut rankkaa, mutta toisaalta on ihanaa, että se tässä kohdin on ollut mahdollista. Maissi on ihana iso höpöttäjä, juttelee paljon ja pehmeitä. Avioliitto on kasassa, vaikka natisee välillä liitoksissaan. Mies on innostunut laihduttamisesta, mikä on ollut ihailtavaa. En ole ihan päässyt samaan moodiin, mutta ehkä pääsen huomenna, kun arki alkaa.

Viime aikoina olen ihmetellyt paljon asioita. Narsistista äitiäni, joka imee kaiken energian ympäriltään. Isääni, joka suostuu pelinappulaksi. Itseäni aikuisena lapsena. Omia valintojani ja tunteitani. Elämää. Rakkautta. Sitä, miksi eri seudut ja ihmiset tuntuvat erilaiselta. Sitä, kuinka on mahdollista rakastaa jotain ihmistä koko elämänsä, vaikka ei voi elää yhdessä. Olen ihmetellyt kodin tuntua omassa elämässä, kodissa, harrastuksessa. Kun asettuu jonnekin ja alkaa kuulua.

Elämässä on paljon kaunista tällä hetkellä. Paljon haikeaa ja surullista myös, luopuminen tekee kipeää. Toisaalta pahinta olisi, kun ei tuntuisi miltään, tasaista polkua vain taaperrettaisiin. Tai ei olisi mitään niin arvokasta, että menetys sattuisi. Suloisia unelmia myös, kuten kuoron konserttimatka New Yorkiin ensi tammikuussa. Meidät on kutsuttu esiintymään sinne, se on ihan huikeaa. Perheen kanssa myös on ihania matkasuunnitelmia. On kevät, ja koko puutarhavuosi on edessä. Life is good.