Happy, happy new year!

Olen ehkä maininnut, että uuden vuoden, vapun ja juhannuksen juhliminen on minulle aika tuore juttu. Miehelle ne ovat tärkeitä ja olen opetellut juhlimaan niitä hänen kanssaan. Erityisesti me olemme niitä viettäneet miehen ystävien seurassa, jotka ovat kätevästi kolme veljestä. Viimeiset 8 vuotta vuosi on vaihtunut heidän seurassaan, vaihtuvilla kokoonpanoilla. Eilen juhlimme kaikki neljä perhettä yhdessä, mikä on luksusta, sillä asumme eri puolilla maailmaa. Tämä vuodenvaihde oli erityisen tunteikas.

Maissin syntymästä tulee huomenna (melkein tänään) vuosi. Viime vuoden joulunseutua leimasi vahva odotus ja jännitys, kuka ja millainen ihminen on syntymässä perheeseemme? Nyt me tiedämme, pieni punatukkainen tyttö sieltä tuli. Tämän vuotinen juhlinta sujuikin pitkälti hänen ehdoillaan. On uskomatonta, kuinka paljon iloa ja merkityksiä tuo pieni ihminen luo ympärilleen.

Eilen kävin moikkaamassa ystävääni, joka kuolee lähiaikoina. Parissa viikossa hänen kuntonsa on mennyt tosi paljon alaspäin. En usko, että ehdimme enää nähdä toisiamme. Hyvästely on vaikeampaa kuin ajattelin, luulin, että osaisin ja pystyisin. Että löytäisin oikeat sanat, tukisin ja kannustaisin. Lohduttaisin. Sanoisin jotain, millä on merkitystä. Toisaalta ajattelen, ettei millään mitä sanon, ole merkitystä. Se mikä tapahtuu, tapahtuu. Ja silloinkin minä olen tässä, omana kömpelönä, keskeneräisenä, taitamattomana minuna. Hössötän turhanpäiväisistä ja leivon, kun en muuta osaa. Ystäväni viimeiset sanat minulle olivat pöhkö sanaleikki. Jälkeenpäin ajattelin, että niin sen pitikin mennä. Tulen onnelliseksi, kun ajattelen hänen ja hänen puolisonsa välistä kunnioitusta ja hellyyttä, kaiken sairaudenkin keskellä. Rakkaus, joka kestää kuolemaan asti. Rakkaus, joka ei pääty kyllästymiseen, erilleen kasvamiseen, kolmanteen pyörään. Sitoutunut, kaunis ja arvokas rakkaus. He ovat aarre, yhdessä ja erikseen.

Vähän ennen vuodenvaihdetta mieheni ystävä yllätti paitsi juhlaseurueen, erityisesti avovaimonsa ja lastensa äidin kosimalla häntä. He ovat olleet yhdessä jo yli vuosikymmenen ja oletus on ollut, ettei hän halua koskaan mennä naimisiin. Itkimme puroina, veljekset ja vaimot. Hänen morsimensa itki vuolaiten. Voi rakkaus! Periksiantamaton, arjessa eteenpäin puskeva rakkaus. Rakkaus perheeseen. Rakkaus yhteiseen elämään.

En ollut keksinyt Maissille mitään erityistä syntymäpäivälahjaa. Tai ostimme hänelle joululahjaksi ikean keittiöleikin, jonka kokosimme välipäivinä. Ajattelin, että se olisi synttärilahja myös. Lisäksi ostin hänelle jouluksi palapelin. Kuulostaa ehkä hassulta ja kovin vähäiseltä, mutta hän saa tosi paljon lahjoja kummeiltaan ja läheisiltään, enkä halua, että joulu merkitsee hänelle pakettivuorta. Tänään kuitenkin tuli olo, että haluaisin antaa jotain, mikä hänelle jää muistoksi. Olin ostanut lahjajemmaan hopeisen usko-toivo-rakkaus-korun paikallisen koruliikkeen loppuunmyynnistä. Päätimme antaa sen hänelle lahjaksi, vaikka hän ehkä arvostaakin sitä vasta myöhemmin. Laitan sen kirjeen kanssa hänen aarrelaatikkoonsa. Kerron tästä uudestavuodesta ja siitä, miten rakas ja suuri onni hän meille on. Ja miten pysyvät nämä kolme, usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.