Herkut alkaa olla syöty loppuun, kiitos ja ylistys siitä. Jokseenkin makea kausi on takana. Uusi vuosi koukutti minut jälleen cokis zeroon, josta olen raskauden ja imetyksen vuoksi vieroittanut itseni. Olin laskenut sen varaan, että ystävälläni on riittävä jemma ainetta meille molemmille. Erinäisten sattumusten vuoksi näin ei ollutkaan, ja hetkeä ennen puolta yötä me jouduimme suhaamaan ympäri pääkaupunkiseutua etsien auki olevaa diileriä. Melkein meni raketit ja uuden vuoden suudelmat sivu suun. Mutta hauskaa se tietysti oli, cokiksenhimoiset tädit liikenteessä. Parhaus tässä asiassa liittyy siis siihen, että imetys on lopultakin, muutaman takaiskun jälkeen oikeasti päättynyt. Koska viimeisestä kerrasta on jo kolme päivää ja yötä, uskallan sanoa näin. Alan siirtyä haikeus-ulottuvuudesta riemullisen tuuletuksen vaiheeseen. Rintani alkavat siirtyä yhteisomistuksesta takaisin minulle, kuten myös muukin aineenvaihduntani. Saan syödä mitä haluan ja juoda mielin määrin kahvia ja kokista. En enää loisku ympäriinsä. Mahtavaa! Tajusin myös sen, että voin lähteä vaikka ulos hippaamaan ystävien kanssa tai olla yön yli reissussa, yksin. Vapaus! Maissi nukkuu yönsä kohtalaisesti, heräilee kyllä öisin, mutta rauhoittuu kainalooni. Ja minä kun pelkäsin, että hän ei ikimaailmassa tule rauhoittumaan ilman tissiä. Minun pitäisi luottaa häneen enemmän, hän on kuitenkin supagirl.
Toinen parhaus liittyy taas rakkauteen. Maissin kummitädillä on ollut paljon epäonnea rakkaudessa ja olen sydämeni pohjasta toivonut hänelle kultaista ja hyvää miestä (tai naista), joka näkisi hänen ainutlaatuisuutensa ja pitäisi häntä kuin kukkaa kämmenellä. Nyt vaikuttaa siltä, että kultainen ja hyvä mies on löytynyt. Ensiesittely meille tapahtui Maissin synttäreillä enkä tiedä, kumpi meistä on enemmän rakastunut häneen, kummitäti vai minä. Mies on ihana! 20 vuotta vanhempi serkkuani, hauska, ystävällinen, fiksu, riittävän komea, ei-naimisissa, huomioi serkkuani upealla tavalla. Yritän keksiä hänestä vikoja, sillä jos jokin vaikuttaa olevan liian hyvää ollakseen totta, se yleensä on. Mies on vaan niin mukava. Hän on myös varakas ja hemmottelee serkkuni piloille (hän ansaitsee sen!) ja laittaa hänelle ihania herkkuruokia. Meillä oli tosi mukavaa, se mitä ehdimme jutella juhlissa. Sovimme näkevämme mahdollisimman pian uudestaan, että voimme rauhassa tutustua. Että voi ihminen olla onnellinen toisen onnesta! Onni tarttuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti