Kesäkuu

Kesäkuu on kulunut sitten viime tekstin. Erilainen kesäkuu. Olen aina rakastanut alkukesää, koska minulla on silloin syntymäpäivä. Ja koska luonto herää eloon ja kaikki ihanuus on vielä edessä. Tänä vuonna syntymäpäiväni oli paskin ikinä. Ja olen kuitenkin ikuinen lapsi sen suhteen, että rakastan juhlia syntymäpäivää. Ensimmäinen syntymäpäivä ilman isää, joten tunne oli arvattavissa. Kun olin lapsi, isä herätti minut aamulla laulamalla ja tuomalla minulle navettareissulla tekemänsä kukkaseppeleen. Tänä vuonna äiti ei muistanut syntymäpäivääni, riiteli vain vastaajaani lääkkeistään. Vielä seuraavana päivänäkin hän väitti vastaan, ettei minulla voi olla syntymäpäivää, koska pitää minua jatkuvasti hänen siskonaan. Myöskään perhe ei ollut ihan messissä, eikä edes terapeuttini muistanut puhelintreffejämme. Tunsin oloni maailman suurimmaksi ja turhimmaksi surkimukseksi eikä se ole kiva tunne syntymäpäivänä. Mutta koska nyt on eletty maailman surkein syntymäpäivä, sitä ei ehkä tarvitse elää uusiksi tulevina vuosina. Näin kuitenkin sudenkorennon ja sain halauksia kahdelta suosikkitytöltäni, tyttäreltä ja hänen kummitädiltään.

Huomenna alkaa kesäloma osa 1. Vain kaksi viikkoa mutta kiitos Jeesus siitäkin, olen sen tarpeessa. Aiotaan nukkua pitkään. Nypsyttää pihalla. Lukea kirjoja. Siivota kohtuullisesti. Matkustaa kotiseudulle. Löytää mielenrauhaa. Olla perheen kanssa. Vältellä äitiä.

Sanoin veljelle eilen havainnosta, mikä on yllättänyt minut isän kuoleman jälkeen. En osannut ajatella, ettei meillä ole enää lainkaan vanhempia. Isän aikuisuus on kannatellut myös äidin hulluutta, mutta nyt hänen ollessaan poissa, se hulluus on täydessä voimassaan. Äiti vihaa meitä, ja hänen vihansa on katkeraa ja myrkyllistä. Hän tekee kaikkensa manipuloidakseen lastensa ja lastenlastensa välit piloille. Alkuun hän onnistuikin hetkittäin, mutta nyt tilanne on sen suhteen tasaantunut, että osaamme jo varoa. Lisäksi olemme hakeneet hänelle edunvalvontaa, mistä hän on erityisen raivoissaan. Täytyy sanoa, että hänen hulluutensa jaksaa yllättää edelleen. Ei ihme, että omassakin hulluudessa riittää puuhaa vielä vuosiksi. Se mikä on hienoa, on se, että olemme tässä yhdessä veljen kanssa. Yhdessä surussa ja menetyksessä. Me olemme perhe. Me pidämme yhtä, se tuntuu tärkeältä tässä kohtaa.

Kohti heinäkuuta, parempia aikoja. Eilen alkoi sataa. Se on ihanaa ja antaa toivoa.