keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Kiitos

Tänään oli tyttären ensimmäinen kevätjuhla. Jestas miten arvostan näitä täti-ihmisiä, jotka pyörittävät hänen ja kaltaistensa arkea, ja vielä juhlaa lisäksi. Heillä on teemapäiviä, he ovat opettaneet lapseni pukemaan, leikkaamaan saksilla ja luistelemaan. Hän on oppinut viittomakieltä ja leikkimään muiden lasten kanssa. Juhlassa hän istui mansikkatyttöjen keskellä ampiaisasussaan ja lauloi mukana samaa laulua, jota itse lauloin 1970-luvulla päiväkodin kevätjuhlassa. Hoitotädin korttiin kirjoitin kiitoksen mm. siitä, että olen saanut häneltä lapsen, joka haluaa aamuisin lähteä hoitoon.

Vaikka olen toivottoman flunssainen, oli pakko mennä kuoroon. Viimeiset treenit muutamaan viikkoon, sitten enää kenraali ennen isoa konserttia. Pidän välillä tätä kaikkea, koko elämääni, itsestäänselvyytenä. Tänään jostain syystä en pitänyt. Mietin miten järjettömän kiitollinen olen, miten hyvä tämä elämä on. Asun keskellä kauneutta, herään kukon kiekumiseen. Alkukesä kodin ympärillä on puhdasta vihreyttä ja raikkautta. Minulla on perhe ja koti, ennenkaikkea minulla on oma tytär, jonka kevätjuhlaan saan tulla. Saan tehdä työkseni asioita, mitkä ovat vaikeita ja kipeitä, mutta tärkeitä ja merkityksellisiä. Minä laulan ja kirjoitan, teen sitä ja niitä asioita, mitä minun kuuluu tehdä. En ole täydellinen, en aina vahva enkä varsinkaan rohkea. Mutta minä teen parhaani ja olen juuri siinä, missä minun kuuluu olla.Yritän olla paras mahdollinen minä tässä maailmassa.

Kiitos, kiitos, kiitos tästä elämästä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti