lauantai 7. tammikuuta 2017

Happy, happy New Year

Joulu päättyy loppiaisena. Olen yllättänyt itseni tänä vuonna (viime vuonna) sillä, että vaikeudestaan (ikivaikeudestaan) huolimatta joulu tuntui ihan hyvältä. Kaiken keskelläkin, surujen ja ikävän. Läheisillä oli suuria suruja ja mamman poissaolo tuntui kipeältä. Samalla kuoleman läheisyydessä kuva kirkastuu, on helpompaa keskittyä olennaiseen. Jos meillä on vain yksi päivä, tehdään siitä hyvä päivä. Miksi sitä on niin vaikea muistaa muulloin?

Alkoi Muutosten Vuosi. Näin minulle kerrottiin vuoden viimeisenä päivänä ja siihen ajatukseen heräsin seuraavan vuoden ensimmäisenä. Minulla oli kohtaaminen, joka oudolla tavalla järisytti kaiken paikoiltaan ja paikoilleen yhtä aikaa, en osaa sitä tarkemmin selittää. Kuin silmät avautuisivat ja näkisi jotain ensimmäistä kertaa, uudella tavalla. Olen valmis muutokseen, tiedän sen.

Vuoden ensimmäinen viikko oli jo sulaa muutosta. Maissi aloitti päivähoidon ja minä kokoaikatyön. Ensimmäisenä työpäivänä jo itkin koko matkan kotiin. Työ on raskasta, sen sisältö. Pahuus tekee kipeää, välinpitämättömyys, sairaus, toisen ihmisen kipu. Minua lohduttaa ajatus, ettei tämä olisi kenellekään muullekaan helppoa. En halua olla kova ja kyyninen. Haluan olla taitava työssäni ja nyt aloitin tehtävässä, joka haastaa jokaisena päivänä. Mitä tahansa voi tulla vastaan. Samalla se on mielenkiintoista ja työyhteisö on ihana. Uusi työparini on tosi kiva, vaikka ikävöin vanhaa työpariani välillä niin, että kyyneleet nousevat silmiini. Oli ihanaa tehdä töitä yhdessä, höpöttää työpöydän yli toiselle, kuin vanha aviopari. Hyvät työkaverit ovat kyllä kullan arvoisia.

Tammikuu on niin täysi elämää. Tänään juhlimme 3-vuotiasta prinsessa Paukkumaissia läheisten kanssa. Pasmani sekoitti täysin nuoren miehen kysymys, voiko hän tuoda tyttöystävän näytille. Ja minkä ihanan tytön hän toikaan? Olemme aivan myytyjä. Ensi viikolla lähden New Yorkiin viideksi päiväksi. Seuraavana viikonloppuna on teinin rippijuhlat. Valmistelut ovat edenneet hyvässä hengessä. Uskon, että juhlista tulee onnistuneet. Olen kiitollinen tästä vaiheesta. On ollut aikoja, jolloin en olisi uskonut tätä mahdolliseksi. 

Tänä vuonna aion avata jokaisen oven. En tee enää kompromisseja, en niissä asioissa, jotka koskevat ydinminääni. On asioita, jotka minussa ovat totta ja huutavat tulla nähdyksi. En enää luovu oikeudestani hengittää. Jokaisen uuden oven kynnyksellä päätän uskaltaa. On tullut aika.

3 kommenttia: