lauantai 16. toukokuuta 2020

Grace

Ensimmäinen viikonloppu kotona sen jälkeen, kun kaikki lakkasi olemasta normaalia. Aikaa miettii viikkoina ja päivinä ennen ja jälkeen, niin käy aina kun jotain mullistavaa tapahtuu. Neljä viikkoa sitten vietimme meille tavallista viikonloppua, johon kuului lasten kanssa vietettyä aikaa, pyörälenkki, trampalla hyppimistä, pihatöitä, kotitöitä, riitelyä, ruoanlaittoa, leipomista, minulle pitkä puhelu isän kanssa, telkkarin katsomista. Viimeisestä puhelusta isän kanssa jäi hyvä mieli. Yleensä äiti hoputti häntä jo pois puhelimesta, mutta silloin hänellä oli aikaa. Isä lämmitti saunaa ja sanoi olevansa hyvässä kunnossa, aikovansa kaataa mäeltä pari puuta. Juttelimme tulevasta kesästä, mökin uudesta katosta ja piippuun pudonneesta pellin palasta, mikä pitää saada pois. Isän kanssa oli tavallista jutella mistä vain, elämästä ja kuolemasta. Juttelimme siitä, kuinka hän on niinkin rempulalla sydämellä saanut elää lähemmäksi 80 vuotta. Ainoa aihe, mitä vältimme, oli toisen huolestuttaminen. Hän kuulosti hyvältä puhelimessa ja uskon, että hän koki oikeasti vointinsa hyväksi. Mutta vaikka hän olisi kokenut sen huonoksi, hän ei olisi halunnut huolestuttaa minua. Niinkuin minäkään en koko talvena kertonut, että masennus oli muuttunut vaikeaksi enkä pystynyt käymään töissä. Ajattelen, että hän tietää sen nyt, näkee tilanteeni ja vointini. Hän näkee vieläkin selvemmin rakkauteni häntä kohtaan. Minä tunnen hänen rakkautensa edelleen, koen, että hän on lähelläni. En osaa selittää sitä.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vahvemmin ajattelen, että on joitakin sieluja, kenen kanssa me jaamme elämämme, elämästä toiseen ja ikuisuudessa. Minun elämässäni on useita sellaisia ihmisiä, jotka koen sieluperheeni jäseniksi. Isä on yksi heistä, samoin tyttäreni. Muistan, kun Maissi syntyi. Olin ajatellut, että on ok, ellei tunnu miltään erityiseltä, että rakkaus hiipii sieltä kyllä aikanaan. Toisen päivän iltana hänen syntymästään katsoin häntä sairaalavuoteella ja hän näytti maailman suloisimmalta pieneltä ihmiseltä. Hän näytti tutulta ja omalta, minun ihmiseltäni, jonka olen tuntenut koko elämäni ja kauemmin. Se tunne valui minussa kuin lämmin hiekka. On muutama muu ihminen, joiden kanssa sama ilmiö on tapahtunut. Tuntemisen hetki, kun sieluni tuntee toisen sielun ja kokee tulleensa kotiin.  Siksi ajattelen, että näistä sieluista ei koskaan ole myöskään täysin erossa, vaikka fyysinen elämä päättyykin.

Tänä viikonloppuna on taas luvassa aikaa lasten kanssa. Puutarhatöitä. Ihastelen kauniita kukkia, mitä ystäväni ovat lähettäneet. Taidan leipoa, luultavasti laitan ruokaa. Pyykkikone laulaa jo. Riitelyn aika on osaltani ohi. On asioita, jotka etenevät omalla painollaan ilman riitelyäkin. Olen onnellinen siitä, että saan elää rauhassa ja moni asia on hyvin. Englanninkielen sana grace kuvaa sitä tunnetta hyvin. Yhtäaikaa armoa, elämän kauneutta ja arvokkuutta. Siltä minusta tuntuu juuri nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti